perjantai 13. joulukuuta 2019

The Lighthouse (USA-2019)

No, vihdoinkin tästä jonkinlainen arvio!

Nuori metsuris/uittomies (Robert Pattison) saapuu  1800-luvun lopulla  neljäksi viikoksi majakkapestiin vanhemman ex-merimiehen (Willem Dafoe) komentoon, oikeasti orjaksi. Tästä neljästä viikosta (vai kuinka pitkä se aika loppujen lopuksi on, sillä se[kin] heittää häränpyllyä, tai oikeastaan merenneidon pyrstöä). Miesten kinat, raivot, hulluksitulemiset saavat elokuvassa infernaaliset mitat. Ja ryyppäyskohtaukset-

Viinaa, tanssia, tappeluita. Dafoeta on kehuttu kovasti, mutta itse kallistun enemmän Pattisonin puoleen, hänen raivonsa nousu hiljaisesta jurottajasta huutoraivoon on esitetty kaikin puolin loistavasti. Itse tarina on aika suppea, ilmeisesti tarkoituksellisestikin, jotta päästään keskittymään tähän miesten ja mielten kamppailuun. Ja se onnistuu loistavasti. Tätä korostaa mykkäelokuvamainen (mutta puhe ei ole mykkää, se on huutoa, tosin kauhuelokuvamaisen murisevaa möyryävää musiikkia käytetään liikaa) vanhanaikainen kuvauskalusto ja kuvaustulos ja näyttelijöiden loistavasti opettelema vanha kieli.

Miesten tarinat, nimet(!), kai ehkä todellisuuskin joutuvat myrskyjen silmiin. Jännä menneisyysvisio on jopa suomalaisistakin tukkilaiselokuvista tuttua tematiikkaa. No, ei hän sentään aateliseksi ilmaannu!!


2 kommenttia:

  1. Noniin, hyvä! Koska Once Upon a Time in Hollywoodista arvostelu?

    VastaaPoista
  2. Siitä oli jo "arvio", tosiaan parempaa, pitempää odotellessa... Jahka saan levyn katsottua, teatteriversiota tarkemmin...

    VastaaPoista