"You know, Count, this is first time I ever dine with a man. Alone." "This is is the first time I..." "Don`t lie!" ""... This is the first time I ever dine, With The Queen!"
"If my master is good enough to have dinner with The Queen. then his dog can eat dinner with The Queens dog."
Ernst Lubitschin ohjauksessa Pariisista (sieltä saanut ranska-aksenttitartunnan) takia takaisin Sylvaniaan karkoitettu aatelisupseeri (Maurice Chevalier) rakastuu Sylvanian Kuningattareen (Jeanette MacDonald) ja tämä häneen.
Mutta pian (elokuvassa liian pian) mies ajattelee olevansa naisen kanssa vain öisin (hienostunutta Lubitsch-erotiikkaa 1]) ja päivisin pelkkä esim tenniksenpelaaja, kun Kuningatar tekee töitänsä. Ja pitää Kuningatarta käskijänään. ("If Your Majesty had not already command me to smile, I would laugh. Ho-Ho-Ho!!!") Tämä johtaa nopeasti kaaoksiin, kriiseihin, jopa avioerouhkaan miehen puolelta. (""Do you love me anymore?" "Only with soldiers and handcuffed.") Kaaos-kriisikulminaatiopisteenä on heidän ensimmäinen yhteinen edustustehtävänsä, operetti-ensi-ilta. Mies ei aluksi aio tulla paikalle ollenkaan, joka olisi jopa kansainvälinen skandaali. Mies tuleekin pikkuisen myöhässä Kunigattarelliseen aitioon ja saa huikeat aplodit, ja vie huomion pois Kuningattaresta, saaden hänet hieman noloon asemaan. Sitten siirrytään kuuntelemaan parin aitiokuiskintaa joka, jossa on heittoja suuntaan ja toiseen; Mies: "Mä lähden." Kuningatar: "Et lähde." Kuningatar: "Minä lähden." Mies: "Senkus lähdet." Yksinkertaistettuna tähän tyyliin, kokonaisuutena keskustelu on hersyvämpää, mutta myös ja varsinkin ihan liian pitkään jatkettua. Katsoja kyllästyy.
Mutta ainakaan tämä katsoja ei kyllästy elokuvan (tuossa aikaisemminkin mainittuihin) yleispiikittely-one-two-linereihin. Ne ovat timanttia, tai ainakin lähellä sitä. Vain tämä aitiokeskustelu karkaa liian pitkäksi. Liian pitkäksi karkaa myös elokuvan viimeinen puolituntinen. Ja tylsäksi. Ja jos elokuvan alku oli kuningattaren ylistystä (negatiivisuudenkin kautta), niin lopussa vedetään tietenkin tylsästi toiseen ääripäähän; miehen ylistystä, vikojaankin, positiivisuuden, rakastumisen kautta.
Yleisarvosanana elokuva on kuitenkin hyvä. MacDonald on ihastuttava ja Chevalier ihanan kökkö (vaikkakin Chevalierin pökkelö, pösilö puolinaamahymy on samanlainen `aidosti` ja esittäessä ja lauluäänensäkin riipii, riipoo), linnat, sotilasparaatit massiivisia ja komedia ja meno pääosin luistavaa. Ja erotiikka kuplii kylpyammeen pinnassa.
1] Lubitsch-erotiikkaa esittänee myös kohtaukset jossa upseerien on kuiskattava komentonsa ja sotilaiden marssittava hiipien (ja kansan yleensäkin `olla hiljaa`) aamupäivisin, on Kuningatar sitten sängyssä yksin tai kaksin miehensä kanssa. Elokuvan konservatiivinen loppukin voi olla jonkinlaista kaukaahaettua, käänteistä kritiikkiä, mutta se voi tosiaan olla minulta liian kaukaahaetusti kaivettua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti