"Ei naisia tähän taloon!" huutavat miehet (professori ja opiskelija) `genre`perinteisesti ja tylsästi tässä genreperinteisessä ja tylsässä `kyllä naisia tähän taloon`-tiimellyksessä. Itse pääjuoni on tällainen kaluttu ja koluttu, mutta huumori jonkinlaista. Välillä ihan virkeää ja virkistävää, mutta tosiaan melko perinteistä paarrustusta. Muutamalla poikkeuksella pipputoituina; Teos on tosiaan melko virkeä, mutta myös eriskummallinen, jopa julma; Mukana on itsemurhalavastusta, perinteistä, typerää ja välillä hauskaakin rakkaus ja rikossähellystä tyrmäämisineen ja säkkiinsulkemisineen ja ei aina uskottavine rakastumisineen (varsinkaan molemmilta rakkausosapuolilta.)
Kuuluisa laulajatar (Ansa Ikonen) on väsynyt pitkän ulkomaankiertueen jälkeen ja lavastaa itsemurhansa saadakseen mennä piiloon ja olla rauhassa. Mutta kun hän näkee poliisiparin lähtee hän juoksemaan pakoon ja poliisit perään. Hän livahtaa erään talon ikkunasta, ja taloa asuttavat vanha professori (Aku Korhonen) ja kuinka ollakaan säveltäjäoppilas, naisvihaaja (Unto Salminen). Ei professorikaan mikään naistenmies ole, mutta hän pestaa `tytön` palvelijaksi taloon. Ja lopun tiedämmekin, tiedättekin.. ("Senkin huijari, senkin viettelijätär, senkin vamppyyri, senkin lurjus!! Minä rakastan sinua!!)
Aku Korhonen vähän alivaihteella, melkein samoin Ikonen (Elokuva on muuten Ikosen ainoa ohjaustyö!), mutta Salminen on ok ja varsinkin ok on Uuno Laakso talon vanhana juoppona, tappeluihin joutuvana palvelijana. Eli, peruspaarrustusta, mutta katsottavaa kamaa, paikoitellen ja loppujen lopuksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti