keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Blue Vengeance (Usa-89)

Ohjaaja J. Christian Ingvordsenin mestarijysäys pamahti jo uran alkuvaiheessa. Blue Vengeance on outo genrehybridi (kauhu ja poliisitoiminta), joka alkaa Mirror Man-massanurhaajan vankilahirttäytymisellä, mutta muinaiset voimat herättävätkin hänet henkiin. Hemmo on Muinaistaistelija, mutta varsinkin hän on Warriors of The Inferno-heavybändin fani. Bändin biiseissä muinaismeininki yhdistyi raakaan ja raivoisaan heavyrockiin. Edellisessä lauseessa bändi laitettiin imperfektiin, koska hemmo huomaakin että esim yhdestä bändin jäsenestä on tullut riivattu, räppäri ja toisesta virkamiesportaan kellarikerros.  Hevi on haihtunut.
Eli murhat jatkuvat ( höpöttäjä-autoilijan kannattaa [not!] ottaa veripunapisaraisessa t-paidassa pyörivä ja omituisia hevisloganeita jauhava tyyppi kyytiin) ja poliisi joka on ollut mukana hemmon ensiesiintymisessä joutuu uudestaan Infernoon; Poliisihemmo on ammoin ajanut poliisikaverinsa vilkkuvaloiseen hevihelvettiin, elikkä Mirror Man-murhaajan murjuun (ja poliisimurhahan siinä syntyy ennenkuin hän ehtii edessäjuoksevan kaverinsa juosta kiinni), ja nykyisin hän on ajanut itsensä pois töistä ja avioeroon.. Mutta kuten kirjoitettua, Peilimies on back, ja samoin on Poliisi...

Punatukkaisen punkkaritytön (legendaarisella CBGB-rock-klubilla käydään liikaakin) avustuksella hän pääsee Peilimiehen keissiin uudestaan kiinni, ja armoton juoksu Peilimiehen perässä alkaa...

Vaikkakin elokuvassa on tylsäsuvantojakin, niin on tämä kuitenkin aikamoinen pläjäys! Harvasta elokuvasta esim löytyy `ritari`turnajaista jossa kummallakin `ritarilla` on pitkät putkipeitset aseina kainaloissaan, mutta `hevosina` moottoripyörä ja etukorillinen polkupyörä! Tai kohtausta jossa punainen lelu-uzi maalataan mustaksi, ja täydestä menee!

Täydestä menee meikäläiselle myös Blue Vengeance!

P.S. Rakkaasta elokuvasta on monta mietelmää!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti