keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Asphalt Jungle (Usa-50)

En ole mikään kovin kummoinen ryöstö elikkä heist-elokuvien ystävä, enkä tätä kautta myöskään mikään tämän genren tietäjä. Mutta sen verran tiedän, että John Hustonin ohjaama Asphalt Jungle on genren kantateoksia ja lähtölaukauksia, mestarillinen elokuva ja mestarillinen toteutus aiheesta ja oivallinen tutustuminen aiheeseen. Samoin kuin Jules Dassinin Rififi.


Myös näytteleminen on mestarillista (tämä onkin syynä siihen että pidän elokuvasta näin paljon, Hustonin ohjauksen  (ja välillä sen ohittaenkin) ,  Harold Rossonin vahvasti noir-henkisen kuvauksen, W.R. Burnettin samanhenkisen romaanin sekä Miklos Rozsan musiikin kanssa):
`Doc` Riedenschneider (Sam Jaffe) vapautuu vankilasta ja alkaa heti mastermaindaamaan suurta jalokiviryöstöä jossa on mukana mm huligaaniksi haukuttu Dix Handlay (Sterling Hayden), Cobby (Marc Lawrence) ja `rahoittajaksi` hankittu Mr Emmerich (Louis Calhern). Viimeksi mainittu ei ole kyllä maininnut muille että hän on konkursissa. Eikä ole maininnut siitä monille muillekaan, koska asuu vielä korskeassa linnoituksessa palvelijoineen, joten rahoitushuijaus menee (vielä) läpi.. Kulissit ovat `kunnossa.`


Itse nostaisin Jaffen hahmon melkein pääosaan, heti Sterling Haydenin jälkeen. Välillä ohikin, mutta kyllä Hayden tässä se päähemmo on. (Siitä hieman myöhemmin). Hänen (Jaffen) nimeä elokuvan krediittilistassa saisi nostaa reilusti..
Calhernin ja Haydenin hahmojen kautta elokuvaan saadaan vahvoja naishahmoja: Dixin eräänlaista on/off (platonista jopa, mutta läheistä) naista näyttelee hyvällä vaihtelulla (surullisen iloisesta romahtavaan) Jean Hagen ja Emmerichin nuorena rakastajattarena/epämääräisenä tapauksena (kutsuu Emmerichiä `Uncleksi`) itse Marilyn Monroe! Karisma on hänellä vahvasti kukallaan jo tässä varhaisroolissa. Emmerichin linnoituksen "vankina" olevaa vaimoa esittää surullisen alistuvan taitavasti Dorothy Tree.


Varsinkin siis näyttelijätyöt olivat tämän elokuvan se juttu. Heistä Jaffe ja Hayden ovat rooleissaan loistavia, eikä huonoa lenkkiä tähän ketjuun löydy muistakaan näyttelijöistä. Kaikki tukevat toisiaan ketjussa, kunnes ketju katkeaa.. Ja tämä katkeaminen, katkeamiset näytellään myös oivallisesti, lähes sydänverellä. Elokuvan viimeinen kohtaus jossa menettämäänsä karjatilaa vuosia kaipaillut Handley makaa hevosten nuuskittavana pellolla lyö kyyneleet kurkkuun. Kohtauksessa on yhtä aikaa laajuutta ja varsinkin kapeutta.


P.S. Näyttelijätyön lisäksi myös tämä mainittu voimakkaasti noirhenkinen teksti ja kuvaus auttoivat paljon tämän `heistailun` katsomisessa. Tässä elokuvassa liikutaan jo heti alusta alkaen todella murjuisissa maisemissa. Laitakaupungin laidoilla olevat kadut ovat kuin kivipeltoja; Murjotuista taloista pudonneet palaset reunustavat pölyisiä, harmaita kulkuväyliä joilla ei liiku juuri kukaan. Ei kukaan muu kuin satunnaiset rosvot ja poliisit.. Autiota, ankeata. Itse asiassa niin ankeata että värifilmikin olisi varmaankin näyttänyt harmaan pölyiseltä. Mutta onneksi tässä on kuitenkin noirmaisesti mustavalkofilmi käytössä.

"Just politics, baby. Good old dirty politics."

"But suppose we had no police force, good or bad."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti