Tuli katsottua toistamiseen Jean-Luc Godardin uusin (viimeinen? Goodbye to Film?) elokuva Goodbye to Language ja koko ajan avautuu enemmän. (Tosin jotain myös sulkeutuu.) Ja tuli katsottua nimenomaan 2D-versio. (3D-version katsomiseen ei ole ollut vielä mahdollisuutta, mutta toivottavasti tulee, ainakin mielenkiinnosta.) Tuo `ainakin mielenkiinnosta` viittaa siihen että en ole juuri minkäänlainen 3D-"fani". En saa kolmiulotteisuudesta juurikaan päänsärkyä, mitä nyt silmät vähän väsyvät, mutta minulla nämä eivät ole ne pointit 3D-"vihaani", vaan en keksi syytä miksi minun pitäisi innostua siitä että esim kukat, kaislat, kaislikkoa halkova veneen keula,puut, perhoset, linnut, sade jne jne asiat ovat etualalla. Kyllähän kolmiulotteisuus tietenkin tuo syvyysvaikutelmaa, esim kohtauksissa joissa tapahtuu useissa paikoissa, mutta silti en ole vielä (enkä tiedä että koskaan olenkaan) kolmiulotteisen elokuvan `lumomaailmasta` kovinkaan innostunut.
Olen kuullut kehuja siitä että vielä vanhanakin miehenä Godard, elokuvan uudistaja, jaksaa muuttua ja on tuonut kolmiulotteisuuden onnistuneesti taide-elokuvaan. En tiedä onko 3D-versiossa joitain kohtauksia joita ei 2D-elokuvasta ollenkaan löydy, sillä se varmaankin saattaisi muuttaa mielipidettäni tästä elokuvasta jonkin verran, mutta kyllä minulla Godardin elokuvissa on aina kuitenkin ollut tärkeintä mitä, mistä ja miten puhutaan. Niin hyvässä kuin pahassa.
Ja tällä kertaa hyvässä. Godard on tehnyt pitkästä aikaa tässä suhteessa mielenkiintoisen elokuvan. Tosin tylsää pöpinääkin löytyy (tai toisella katsomisella jokin asia, idea ei enää tuntunutkaan tuoreelta, tuntuivat jopa tyhjiltä) mutta esimerkiksi pohdinta siitä miksei maalaustaiteesta tai musiikista jaeta Nobel-palkintoja on suorastaan nerokas. Varsinkin kun Godard jättää tästä elokuvan pois (Goodbye to Film?), vai onko kyseessä vanhan miehen piruilua elokuvataiteen nuoruudesta näihin toisiin taidejääriin verratuna? Ja kun elokuvassa pohditaan sanoja left-right-top-bottom, niin mielessä pyörii ajatelmat niiden poliittisista merkityksistä Godard-universumissa.
Yhtenä elokuvan päähenkilöistä, jos ei ole itse päähenkilö, on ihastuttava koira joka tuodaan elokuvaan luonnon ja ihmismaailman välisenä kulkijana, olijana ja tarkkailijana. Ja tuodaan esiin myös ihmisten välinpitämättömyyttä; omistajansa eivät huomaa tätä talon asukasta ollenkaan, häntä ei ole heille. (Goodbye to People?)
Jos vielä tuosta `Uudistaja-Godardin`kehumisesta/ kehujista` tämän elokuvan osalta: Olen kuullut jopa kehuja jotka keskittyvät melkein pelkästään tuon kolmiulotteisuuden ylistämiseen, ja se on kyllä Godardin kohdalla aikamoista typistämistä. Kolmiulotteisia toimintaspektaakkeleja haukutaan siitä että ne keskittyvät vain siihen ja sitten Goodbye to Languagessa se onkin hyve.
Tämä on elokuva jonka tulen varmasti katsomaan vielä monesti ja myöskin varmasti kirjoittamaan siitä. Sitä mukaa kun katselu/miettimiskerrat kasvavat. Tästä en ole viimeistä sanaa* sanonut. Eli ei ole vielä Jäähyväiset Sanoille. (Eikä Elokuville...)
* Oliskohan Godard sanonut Hyvästit Kirjoittamiselle, Kirjallisuudelle, Lukemiselle (milloinkahan häneltä tulee elokuva joka sanoo Hyvästit Puhumiselle? "Silence the silence" todetaan useaan otteeseen seuraavaksi mainitussa elokuvassa) jo vuoden-87 King Lear`issa? Siinä pääosahemmo kuljeskelee siellä sun täällä ja kirjoittaa jatkuvalla syötöllä `asioita` vihkoon. Kun hän törmää sähköjohtoja päässään roikottavaan(!) ja kenkiä kiillottavaan(!) Godardiin, niin viimeksimainittu lausahtaa "Oh! Writing still exist." Lisäksi pääosaheebo istuu kirjoittamassa rantatyrskyjen alla (vrt lehden lukeminen tuulessa).. Hemmon perässä hiipii aina silloin tällöin `haamukirjoittajia` jotka kirjoittavat ilmaan...
P.S. Voisi luonnehtia että Godard on taide-elokuvan Jesus Franco ja Franco oli eksploitaatioelokuvan Godard.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti