Ensimmäiseksi Aasialais-Amerikkalaiseksi mestariteokseksi elokuvan saralla tituleerattu Dragon Painter on todellakin nimityksensä arvoinen. Upea kuvaus, mykkäelokuvan ajan monipuolisen niukka käsikirjoitustyyli ja itämainen fantasiamaailma yhdistyvät upeaksi taide-elokuvaksi.
Tokiolainen vanha taiteilijamestari ei ole saanut työlleen jatkajaa lapsistaa, eikä edes lukemattomista ulkopuolisista "virkaan" pyrkijöistä.
Mutta kuin taikaiskusta löytyy syvien metsien mies, kadonnutta rakastaan kaipaava itseoppinut taiteilijanero, joka huijataan Tokioon väittämällä että vanhan mestarin tytär on tuo kadonnut rakastettu. Vai oliko se loppujenlopuksi huijaus?
Upeasti jylhiä maisemia käyttävä elokuva tuo esiin (toistuen) sen, että kaipaus ja tuska luo taidetta ja rakkaus vie sen pois. Vai viekö lopullisesti?
Jopa kohtaukset joissa näytellään maisemataulua vasten näyttävät syötävän hyviltä (miten lienee onnistuttu?), puhumattakaan aidoilla paikoilla kuvatuista. Vesiputouksen äärellä kuvatut kohtaukset, joissa taiteilija piirtää tai rakastavaiset kohtaavat ovat lumoavia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti