Tai oikeastaan Rock/Pop vastaan Balladit.
Ja tätä ei tajua. Mutta tään tajuttomuutta ihastelee. Sillä kyseessä on kuuskytluvun brittipopomituisuus Gonks Go Beat. Avaruudesta, eräältä planeetalta lähetetään eräs tollo maapallollemme selvittämään kahden maan, rockareiden Beatlandin ja popballadistien Balladislen tulehtuneita välejä. Tollo ei meinaa ensin lähteä, mutta kun hänelle kerrotaan että toinen vaihtoehto on lähettää hänet Planeeta Gonk`ille, jota kuvataan paikaksi, jossa palleropeikkopehmolelut hyppivät holtittomasti free jazzin "tahdissa", hän lähtee viivana..
Hän tupsahtaakin savupilvestä jollekin studiohiekkarannalle josta kohta alkaa kantautumaan kahden samassa keinussa keinuvan nuoren, pojan ja tytön, yhteisballadia äijän suu heilahtaa hymyyn.. (Eli Balladislessä ollaan)
Mutta kohta suu vääntyy mutruun kun Graham Bondin bluesrokki alkaa soimaan, rummuissa muuten Ginger Baker. Eli Beatlandissakin käydään tupsahtamassa.
Mutta mikä neuvoksi.. Sitten hän sivukorvalla kuulee että jossain Kaikukammiossa "asustaa" jokin Musiikkimasteri. Ei muutako sinne, ja sieltä löytyy kiiltonahkapukuun sonnustautunut hemmo, jonka kanssa luodaan vanha shakespeaarinen Romeo ja Julia-juoni, eli vanha kunnon poika tapaa tytön.
Mutta tätä ennen ja sen jälkeen kerkeämme todistaa mm valtioiden välistä sotaa, joissa pyssyinä ovat kitarat, dynamiitteina rumpukapulat ja käsikranaatteina maracassit. Ja sotiminen käy näin: vastustajan edessä keinutetaan lanteita ja kitaroita, töräytetään torviin ja heilutellaan naaman edessä rumpukapuloita ja maracasseja. So-so! Lisäksi tutustutaan tuttuihin (mainittujen Bondin ja Bakerin lisäksi mm Lulu), puolituttuihin bändeihin (Nashville Teens) ja täysiin tuntemattomuuksiin (ainakin minulle). Eräskin puolipolkkatukkablondi-laulajan voisi sanoa olevan kuin Marc Almodin helvetistä. Varsinkin nämä balladit ovat perversissä pliisuudessaan yllättävänkin viihdyttäviä. Eikä rockpuolen biisitkään kelvottomia ole, aika peruslinjaston tavaraa kylläkin.
Yksi käsittämättömimmistä musiikkiesityksistä on vankila jossa puolikaaressa soittavat rumpalit on "rangaistuksena" pantu näyttämään mitä kuvioita he yhdessä pystyvät loihtimaan. Tosin heidät kylläkin laitetaan soittamaan väsähtämiseen asti. Kivan, taidokkaan jytisevää menoa. Yhtenä rumpaleista jälleen Baker.
Lisäksi pääsemme toisenkin kerran näkemään Planeetta Gonkin, tollon unessa. Nyt peikkopalleroiden lisäksi siellä näkyy olevan myös savun keskellä Peikkopaitoihin sonnistautuneita jazztanssityttöjä jotka jytäävät kuin jatsarit pellolla. Ja peikot pomppivat ja kurkkivat..
Täyttä roskarytinää jota jälkipuoliskon rakkausteema vähän jarruttaa, mutta silti päätöntä.. päätöntä.. sekoa.. sekoa.. Ei tätä tajua..
Hullua roskailua.
Elokuva. On. Järjetön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti