Joseph Loseyn Hammer(!)-yhtiölle tekemä The Damned on älyttömän ja nerokkaan, onnistumisen ja epäonnistumisen synteesi, välillä jopa antisynteesi, sillä niin eriparisia siinä esitettävät vastinkappaleet toisilleen ovat. Ja tämä eriparisuus johtuu nimenomaan toisen vastavoiman (moottoripyöräjengi) tökeröstä esiintuomisesta, sen tökeröstä toteutuksesta.
Maailma elää ydintuhon alla, toiset siitä tietävät, kaikki eivät, tai eivät ainakaan tuo sitä esiin. Tarttuvat elämään. (Tai sitten kuolemaan.) Seutua "terrorisoi" (vahvat lainausmerkit) jonkin kokoinen moottoripyöräjengi. Jengijutut ovat hankalia. Ne hyvin usein kamppailevat nolouden ja uskottavuuden välillä. Tässä pientä `pelottavuutta` tuovat ainoastaan moottoripyörien pärinä ja se että jengiläiset puhuvat kuin sen aikaiset nuoret. Kamppailu kääntyy camppailuksi. Varsinainen nolouden ja epäuskottavuuden pääarkkitehti on jengin pomo (Oliver Reed), jopa tanssiaskeleita ottava pukumies, puvunhousut buutseihinsa tunkeva dandy. (Muut jengistä ovat `nahkatakkeja.`) Hän on kuin tanssinäytelmän paha poika, kabareepahis. Mutta eivät nämä nahkatakitkaan tosiaan mikään pelottavuuden etuvartio ole. Tätä `nahkatakkisuutta` korostaa vielä nolosti `kova-rokki`nimeltään Black Leather Jacket jonka rokkaavassa ja rollaavassa sekä `biitnikkisessä` puhelaulussa toistetaan typeryyksin asti lauseita: "Black leather jacket - smash smash smash. Black leather jacket - crash crash crash. Black leather jacket - kill kill kill." Aikamoinen antiteesi kun vertaa näitä lauseita tähän ei kovin rajuun porukkaan. Vähempikin toisto olisi riittänyt.
Kerroin tästä elokuvan alun "vastavoimasta" näin pitkään, että leffan lopun loistavuus tulisi esille. (Tulee se kyllä muutenkin, mutta pohjustus on "aina" hyväksi, heh..) Tämäkin tuleva juonikuvio on älytön, mutta sanotaanko `mietityn älytön`: Moottoripyöräjengin ja erään jenkkituristin (hänen mukanaan Reedin hahmon sisko) takaa-ajomatka päättyy paikkaan, jossa ryhmää radioaktiivisia lapsia pidetään `vankina` koulumaisissa olosuhteissa vuoren sisällä. "Opettajat" puhuvat heille tv:eiden kautta.
Huikea keikahdus, joka antaa elokuvalle aivan uuden suunnan. Nyt oikeasti julman ja pelottavan. Ja nyt Reedinkin näytteleminen on hienoa kun hän on itse pelkääjän paikalla.
En nostaisi elokuvasta mesteriteoksen luokkaan kuin tämän loppupuolen. Alun ja lopun yhteennatsautumista ei oikein tapahdu, johtuen moottoripyöräjengiläisten epäuskottavuudesta ja heikohkosta näyttelemisestä. Sen sijaan lapset näyttelevät loistavasti. Aikuisnäyttelijöistä voisi nostaa esiin Viveca Lindforsin esittämän taiteilijan. Hänen muotopuolet ja käpertyneet veistoksensa tuovat yhtäaikaa esiin elämää ja kuolemaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti