Samoin, lähes timanttigiallo on Sergio Martinon ohjaama pitkänimisekoitus. Se sekoittaa ansiokkaasti alkoholismia, Edgar Allen Poen Mustaa kissaa (kissan nimi Saatana), äitifiksaatiota ja kirjailijan valkoisen paperin kammoa murhaiseen gialloestetiikkaan.
"A bad writer but a good sadistic murderer? Who knows if I´ll become one some day" (Kumpaahan tarkoittaa? Vai kumpaakin?) Ennenkin vastaavia osia näytellyt (mutta nyt ne ylittävä) Luigi Pistilli esittää (jopa seksuaalisesti) äititraumaista ja kirjoittamiskammoista kirjailijaa (`kirjallinen impotenssi`) ja näitä alkoholilla ja väkivallalla "lääkitsevää" täydellistä kusipäätä joka nöyryyttää mieleltään haurasta vaimoaan (Anita Strindberg jälleen homssuisen seksikkäänä) julkisesti (kerää juhlaväen [ei kuitenkaan mustamaaginen seksikulttigiallo kuten All the colors of the dark tai viitteellisemmin, vilahtavammin The case of the bloody iris] laseista juomat kulhoon, kaataen sekoituksen väkisin vaimonsa suuhun, kasvoille) ja `intiimisti` kotiväkivallalla.
Vähemmän gialloissa (enemmänkin kauhuissa, varsinkin Strindberg) viihtyneet Pistilli ja Strindberg osissaan aitoja, loistavia tässä kauhugiallossa. Mustasta kissasta monia versioita, yleensä melko suoraviivaisia, mutta myös viitteelisempiä, tämä `palloilee` taidokkaasti näiden välivirrassa. Gialloiden loput (murhaajaratkaisut) ovat usein yllättäviä, älyttömiä (esim Strip nude for your killerin murhasuman selviämisen jälkeinen anaalihuonohuumorinen, tyrmäävän typerä seksilopetus), tässä elokuvassa on tunnettuun, tuttuun, yleiseen Musta kissa-lopetukseen saatu ihan omaa vibaa.
Lopullisena tuhon tuojana (jos ei kissaa lasketa) tulee sukulaisnainen (Edwige Fenech kukkii kauneimmillaan), ja kerrankin, välistä näinkin, Fenech ei uhrina, varsinaisena, olisko jopa pahana..
Ja Ivan Rassimov on aina hyvä perinteisenä pahana (nyt tosin todella karmeaperuukkisena), tärkeänä, törkeänä hahmona, mutta nyt liian lyhyesti vilahtavana. Mutta se, tää on giallomaailmaa... Ja, pakkohan se on myöntää, Fenechin pahuusesittäminen on kuitenkin pelkkää cocktailviihdettä Strindbergin vastaavaan verrattuna.
Ja pitäähän jokaisessa giallossa jokin älyttömyys olla! Tässä se on pussillinen muka lampaansilmiä! (Ovat kuulemma Saatanan herkkua!)
[1] Elokuvan nimen omaavaa lausetta ei muuten lausuta jostain syystä tässä elokuvassa, vaan The strange case of Mrs Wardh`issa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti