"En pidä erityisemmin westerneistä, enkä genreparodioista, mutta joskus
kun kaksi tai useampi "en pidä"-asiaa yhdistyvät voi syntyä jotain
unohtumatonta ja uskomatonta!" Näin kirjoitin otsikossa olevan elokuvan jatko-osasta, huikean surrealistisesta ja pop-taiteellisesta paukusta, Here we go again, eh Providence?`stä . Mutta paljon, paljon useammin, eli lähes aina, tällaisissa "en pidä"-asioiden yhdistelmissä käy juuri päinvastoin, tulos on mitätön ja unohdettava pannukakku. Tyhjää täynnä, kuoretkin ovat haperot.
Tällainen on Life Is Tough, Eh Providence? eli alkukielellä La vita, a volte, è molto dura, vero Provvidenza? Eli kyseessä on jonkinsuuntainen mutta karmea versio Hyvistä, pahoista ja rumista ja valitettavasti varsinkin Clint Eastwoodin ja Eli Wallachin hahmoista. Tässä hahmoja esittävät Tomas Milian ja Gregg Palmer, samoin mainitussa jatko-osassa, mutta tässä vielä huomattavasti rasittavammin, tökerömmin ja vihastuttavammin; Milian on tässä eräänlainen puoli-Chaplin (jatko- osassa koko-Chaplin) ja Palmer Bud Spencermäinen päälakimojauttaja. Eli enemmänkin Terence Hill ja Spencer-parivaljakko kuin Eastwood ja Wallach. Mutta senkin parivaljakkouden he esittävät päin peetä; Milian tuo Palmerin putkaan, ottaa lunnasrahat, pelastaa Palmerin putkasta jne jne jne. Välillä toisinpäin, välillä molemmat joutuvat putkaan. Ja kaikki tämä kauhean alhaisella ylinäyttelemisellä uitettuna. Varsinkin Milianin vinosuinen, koko hammasrivistöhumoristinen, sopraano-sääskenininämäinen nenänauru on aivan karmeaa kuultavaa. Ja nähtävää. Muu huumoriosasto jää lähinnä jatkuvaan westerneiden iki-iljetävien miesten likaisten kokokeho-alusasujen esittelyyn. Näe Milian joogaamassa tällaisessa asussa (tai älä näe!) näe Palmer uimassa tälläinen asu päällään (tai älä näe!!) ja näe kuinka joki mustuu ja myrkyttyy ja kuolleet kalat kuplivat pintaan kuin putkesta (tai älä näe!!!) Muuten huumori on perinteisen tyypillisen tylsää kapakkatappelua ja pyssyhuumoria. Vähän parempaan suuntaan (jatko-osan suuntaan) ovat hevosvaunujen perästä ammuttavat, takaa-ajajia sumuttavat jauhot, savut sekä kakkukatapultti. Myös romahtavasta kirkosta leijaileva setelisade omaa omaa ideaa. Mutta nämäkään eivät auta mitään. Paska mikä paska.
P.S. Positiivisena seikkana se, että Gregg Palmer on aivan ruotsirokkari Ebbot Lunbergin näköinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti