Kovan roskaajan Luigi Cozzin ensimmäinen elokuva on Frederick Pohlin kirjaan perustuva kokeellinen tieteiselokuva.
"Do you remember yesterday?" "No." Are you a man?" "No." "During a long autumn day, you have walked, alone, in a part of the city you did not know. Until you got where the world ends and dreams start." Mies ammutaan heinäkuun 32. päivä kirkontornista torille. Tai sänkyynsä, sillä hän herää laukauksen jälkeen aina sängystään, elämään samaa päivää ja samaa ammuntaa ja `kuolemaa` yhä uudestaan ja uudestaan... Alussa, välillä aivan liian nopealla toistolla, sillä vaikuttaa ettei ohjaaja ole osannut (no, esikoiselokuva) täyttää välejä mielenkiintoisella tavaralla, vaan on huomannut että jatkuvalla syötöllä esitetty ammunta täyttää hyvin tilaa lyhyestä elokuvasta, joten niiden välisten `aukkojen` ei tarvitsekaan olla kovin pitkiä. Mutta katsojasta tällainen on tylsää toistoa. Ja vaikka ajasta on kysymys, niin kokeellisen elokuvan perustavaraa, kelloja käytetään liikaa. No, miehen kävelyt töihin, jolloin hän dokumentinomaisesti kertoo avio -ja työelämästään kameralle on toimiva idea. Tai sitten hän vain pitää joka-aamuista yksinpuheluaan elämäntilanteestaan itselleen, jolloin idea on oikeastaan vielä parempi. Tai tämä paremmuus vaihtelee minulla kirjan, elokuvan idean, tarkoituksen mukaan päivittäin. Tuttua senaikaista kokeellisehkon italialais, myös muiden maiden, myös meidän elokuvien tavaraa ovat mainosten, eriväristen filmien ja häröäänten käyttö. Nämä, tämä toimii tässä mainiohkosti, varsinkin häröäänet. Yksi onnistunut idea ovat joulupukit. Vaikka on heinäkuu, niin maassa on lunta ja kaduilla ja puistoissa päivystävät päiväsaikaan joulupukit, väkivaltaiset sellaiset, pistoolipukit jne. Yhtä kuulustellaankin parta kaulassa poliisiasemalla. Vai onko sekin yksinpuhelua?
Myös eräänlaisen avaruusinvaasion ja post apocalyptisen maailman `haju ja ääni` leijailee ilmassa antaen tarinalle leveyttä ja syvyyttä. Jumalasta, jumaluudesta tietenkin myös puhutaan Onko hän tietokone vai ihminen? Vai heidän yhteenliitymänsä? Mikä liittymä sinulla on?
Kallisturkkiin pukeutunut nainen nuotiolla, keikalla lauletaan puhelimeen, pappi joka telaharjalla maalaa lunta punaisella maalilla.
Ei tämä mikään kokeellinen mestariteos ole, mutta ei mikään, mitenkään mahdotonkaan. Elokuvan kokeellisuus kypsyy `ajan` mittaan. Cozzi olisi voinut jatkaa tälläkin linjalla, tyylillä, mutta hän valitsi roskareitin, siitä kiitos hänelle. Ensielokuvan jälkeisistä, tulevaisuuden olemattomista, tekemättömistä kokeellisuuksista ei osaa, pysty, voi tietenkään kiittää, mutta sekin reitti olisi ollut tosiaan mahdollinen, onnistunutkin? Muuten, Tinto Brass`han aloitti uransa tällaisilla elokuvilla, teki niitä useammankin.
P.S. Mies ei tietenkään millään kerralla, millään matkalla pääse työpaikalleen. (Kafkaa?) Onko sitä edes? Oikeastaan harmi, sillä työstä, työpaikasta olisi saanut uusia kokeellisuuksia kuvaan. Mutta nyt kuvattiin "vain" matkaa. Mutta sekin riittää mainiosti. Olikohan/onkohan jatko-osa Cozzin mielessä?
"Empty night never ends."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti