Michael Powellin upea, eristyksessä olevan saaren kuvaus. Jylhää kalliomaisemaa, rakkautta, myös kotiseutusellaista (joka voi johtaa myös kovakalloiseen kusipäisyyteen, ja sitä kautta (turhaan) kuolemaan); Kylän `pomomies` (tai eräs heistä) ei haluaisi, että hänen poikansa muuttaisi mantereelle. Näin ei myöskään halua miehen paras ystävä, eikä muuttohaluisen miehen sisko, jonka kanssa ystävä seurustelee. Skisma "ratkaistaan" traditionaalisella ja typerällä rantakallio-kiipeilykisalla, jolla on tuhoisat seuraukset; Yksi ihmishenki, ja se toimii myös saarelaisten muutenkin tulossa olevan poismuuton nopeuttajana.
Rakkaus säilyy, mutta muuttuneena. Siihenkin tulee vesi väliin. Lapsi syntyy saarella, mies on mantereella. Saaren välillä lempeän, välillä suruisan sumuinen ilmasto ja tunnelma vie tarinaa eteenpäin kuin sitkeä kalastaja-alus aallokossa. Kuoro ja kansanmusiikki hellivät kohtauksia hyvin.
Jännitystuubia ei puristeta liian pitkään, nämä kohtaukset (kiipeily, sairaan lapsen vienti mantereelle myrskyisässä laivassa) ovat jopa liian lyhyitä, mutta niistä ei toisaalta tule liian pitkiä ja piinaavia. Näinä lyhyinä väläyksinä ne rytmittävät hyvin tarinaa.
Edellisen jatkoksi tuli Powellilta katsottua traumatisoituneesta takahuonetutkijasta kertova The small back room. Sotasalaisuuksia, mustasukkaisuutta, avantgardistista(kin) alkoholismikuvausta (tikittävät kellot ja pullot kasvavat ja käyvät päälle). Tästä elokuvasta joskus myöhemmin enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti