Voiko mielen sairauksia ylinäytellä? (Tai yleensäkään näytellä?) Tämä tuli mieleen kun katsoin Keira Knightleyn suoritusta tässä David Cronenbergin ohjauksessa. Knightley näyttelee hammasirvistelevä leuka edellä epävakaata nuorta naista joka tulee (tai tuodaan) Carl Gustav Jungin (Michael Fassbender) hoitoon. Hoidosta muodostuu menestyksekäs, ja siitä seuraa myös suhde. Toisaalta seurataan Jungin ja Sigmund Freudin (Viggo Mortensen) keskusteluja, ystävyyttä ja riitautumista.
Näyttelijäsuoritukset ovat hyviä, Knightleyn ehkä vähän liiallista ja Fassbender ja pikkuisen tuntemattomaksi tuunattu (parta) Mortensen vetävät hyvät, sävykkäät roolit, mutta heidän ja Knightleyn näyttelijätyöt ovat ehkä vähän liikaa toisilta planeetoilta. Vaikkakin Knightleyn rooli on (liiankin) räväkkää, niin toisaalta vastapuolen esiintyminen vastaavasti taas liian varovaista. Yleinen varovaisuus leimaa elokuvaa muutenkin liikaa. No, jopa tuli käytettyä tuota liikaa-sanaa, mutta tällainen toistoisa sanasekamelska kuvaa ehkä parhaiten tuntojani tästä tuotoksesta. Liiallista - Varovaista. Ei oikein mitään aidosti.
(Yli)varovaista menoa.
Kyllähän vuorosanansa nykien ja naama irvessä puuhkinut Knightley oli tämän pätkän heikoin lenkki.
VastaaPoista