Jo mykkäelokuvista lähtien köyhälistökuvauksissa on ollut tietty ja vissi sadunomaisuus mukana; Tätä tukee paljolti mustavalkokuvaus (valoa ja varjoja, paljon jää piiloon (kuten saduissakin), värifilmi tuo lian ja roskan `kirjon` kaikessa `kirkkaudessaan`), huoneistojen huonekaluasetelmat ovat tarkkaan harkittuja, teatterimaisen karuja, elokuvallisia, jopa geometrisiä. Ja näihin päälle vielä teatterinäytteleminen. Laitakaupungin laulu tuo tähän vielä yhden, paljon käytetyn elementin: `Kirjallista tekstiä suoltavan selostajan.`
`Laitakaupunki` on juuri tällainen paikka: Talojen kerrokset, joskus jopa talotkin, ihmisen kokoisia, draama jyrkkää, näytteleminen kökköteatraalista (esim sokea räpyttää silmiään koko ajan katsoen taivaisiin)... Ja Tauno Palo esittää Karskityyppiä, romukauppiasta joka on "Temooni, Synninkujan, Synnin Kuningas!" Eli liioittelu on laveaa, ja lopussa sataa sovitusta..
Kun katsojan olo kaipaa teatraalisen (rikos)draaman ja campin sadunomaista sekoitusta, niin tämä kiinnostaa ja innostaa. Mua innosti eilen, tänään ei välttämättä. Mutta mistäpä sitä elokuvista etukäteen tietää, vaikka sais saman tunteen ja tunnelman tänäänkin.. Joko saman tai samantapaisen elokuvan parissa.. Tai sitten ihan jonkun muunlaisen leffan seurassa.. Tai jopa ei minkään elokuvan parissa.. Tauko on välillä hyvä, lyhytkin.. :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti