Paolo Cavaran ohjaama Wild Eye (Pirun silmä) on fiktiomondo (kuten monet mondot muutenkin, "aidotkin"). Lainausmerkit ovat vahvat, mutta vahva on teemakin, `objektina olo`. Vaikka toteutus on enimmäkseen eksploitaatiota, on mukana asiaakin.
Philippe Leroy esittää kyynistä kusipäätä (tai sellaisen taakse piiloutuvaa henkistä ruipeloa), `totuuselokuvan`tekijää. "You are just an instrument." sanookin häneen on-off-pakkomielteisesti rakastuvaa naista esittävä Delia Boccardo. Leroyn vastaus on se tyypillisin pakokeino: "Are you finished? You think you are telling something new?" Ja varsinkin vielä kun tämäntyylinen latteus ja ikiselitys pääsee hemmon huulilta: "Stop pretending! Normal life, eating and sleeping, is boring." Molemmat ovat rooleissaan loistavia. Samoin kuin Gabriel Tinti kuvaajana. (Eli tulevia italo-euroeksploitaation tulevia `kuninkaita`ja `kuningattaria.`) Elokuvan alussa Leroyn hahmo huijaa osan porukastaan pitkälle janoisalle aavikkomarssille kun jeepistä loppuu tarkoituksellisesti bensa. Ja Leroy tietenkin ohjaa, kuvaakin marssin. "Would you be unfaithful to your husband for a glass of water?"
Elokuva seuraa Leroyn esittämän paska-roska-aivon matkaa yhä syvemmälle hänen mielensä tunkioon. Tätä matkaa siivittää ja jämäköittää ("totuudellistaa") se että elokuvaa on lopussa kuvattu Vietnamin sodan tapahtumapaikoilla.
Se, että elokuvaa ylistettiin aikoinaan Moskovan elokuvajuhlilla saaden 35(!) minuutin aplodit, on ylireaktio ja kertoo tässä tapauksessa (Wild Eye'n arviot siellä silloin ja muutamat myöhemminkin) kahden aatesuunnan ylilyönneistä, liioittelun kulttuureista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti