Big Heat (USA-53)

Glenn Ford on minulle aina ollut joko vähän vaisu tai tiukka tuijottaja, joko ali-puolivaihteella tai `täysillä` operoiva näyttelijä. Tässä hän onnistuu täysin tuona tiukkatuijottajana, mutta onnistuu nyt myöskin sinä poissaoleva-puolivaihdeosastossa, koska rooli vaati sellaista, sitä. Lisäksi tämä on Fritz Langin USA-kauden paras ohjaustyö.


Mafiamoguli on ottanut kaupungin valtaansa mm ja erityisesti poliisijohtoa ja tuomaristoa myöten. Mafiapäällikön ja avustajansa välille viritetty ehkä vähän homoseksuaalista, pomoseksuaalista vivahdetta. Fordin etsivä ja tämä elokuva on yksi onnistuneimpia, ellei jopa onnistunein `Yksi `puhtoinen` poliisi lähes yksin koko kaupungin johtoa vastaan`. Puhtoinen heittomerkeissä, siksi koska hänkin meinaa valua muiden tavoin väkivallan viemäriin, mutta lopussa oikeus ja kohtuus koittaa, voittaakin vähän. Eikä tämä ole päälleliimattua. Lang on Mestarismies.


Tässä Ford tosiaan haldaa molemmat puolet, pehmeän ja kovan. Hänen ilonsa, naurunsa on aidonoloista kun hän elokuvan alussa viettää kotiaikaa vaimonsa ja tyttärensä kanssa. Pariskunta on iloisen yhtenäinen; He jopa jakavat samat kaljat, pihvit, tupakat. Mutta kun vaimo kuolee poliisille tarkoitetussa vahinkoräjähdykdessä, mies muuttuu viivasuoraiseksi saman asian suorittajaksi. Mutta tosiaan lopussa kohtuus ja oikeus valtaa alaa kaupungissa.


Pirun tanakka tarina. Oli taas niin tanakka muutaman vuoden tauon jälkeen, että katsoin, nautin kaksi kertaa putkeen.