torstai 20. syyskuuta 2018

Unfaithfully Yours (Usa-48)

Käsikirjoittaja-ohjaajamaestron Preston Sturgesin viimeisin elokuvaonnistuminen, komediaonnistuminen on Unfaithfully Yours. Onnistuneen möykkäfarssin, salonkikomedian ja suht timangisen kreisiekstin sekoittava screwballailu.


Rex Harrison on itsekeskeinen, omahyväinen, sovinistinen suuri kapellimestari, joka on suuri myös suustaan, ja tietenkin egostaan. Linda Darnell on hänen, häntä palvova vaimonsa. Elokuva on puoleenväliin asti tanakan tasaisesti avioliiton miesvaltaisen kiemuroiden (oikeastaan kiemurat on vedetty suoraksi viivaksi, niin ennustettavan, ikiaikaisen, tyhjänpäiväisen typerää miehen mölyisä käytös on, Harrison loistoroolissa) ja gagien vuorottelua. Gageista voisi mainita; Kun orkesteri harjoittelee, niin rappusiivooja säikähtää joka kerta kun lautaset ja patarummut pamahtavat. Ja harpunsoittajanaiset lakkaavat kynsiään, kun ei ole heidän soittovuoronsa. Tulipalokohtauksessa on kaikuja ja loimua mykkäelokuvasta, varhaisfarsseista; Tyypit toikkaroivat vesisuihkujen edessä ja sammuttajina ovat vierekkäin paloletkua ja pientä pumpattavaa käsispruuttaa käyttävät hemmot.


Puolenvälin jälkeen elokuva tanakoituu, mutta varsinkin houraantuu entisestään. Kapellimestari saa mielensä kusipäägalleriaan mukaan vielä mustasukkaisuuden; Vimmaisesti konserttiaan johtava mestari syöksyy mielikuvituksessaan fantasioimaan hämäriä mustasukkaisuusmurhahoureitaan. Niihin sisältyy mm  toisen syyksi laitettua partaveitsimurhaa ja venäläistä rulettia.


Jotkut ovat moittineet Harrisonin mölyroolia, mutta hänen mellastamisensa, möykkäämisensä sopii isoego-kapellimestarin frakkiin loistavasti. Kuin frakki hänen päälleen. Vaatteet ovatkin elokuvan yksi pääjutuista. Mestarilla on huoneistonsa täynnä vaatekaappeja, vessoja, vaatekaappeja varsinkin. Mutta näiden kaappien ja huoneiden ovet on naamioitu kirjahyllyiksi!! Ja baarikaapeiksi! Vaatteet on mun taide!


Ei Sturgesin massiivisimpien komedioiden (mm Hullujen paratiisi) tasoa, mutta lähes loistava. Kuten sanottua, Harrison roolissaan loistava, mutta Darnellin roolin olisi voinut kirjoíttaa edes vähän piikikkäämmäksi. Mutta tässä tämän, tällaisen avioliiton, tällaisen miehen, tällaisen tyhjänpalvonnan `haukunta` on siellä pinnan alla. Kätkettyä satiiria.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti