Alla arvostellun (mutta ei tosiaankaan alle arvostelun, kaikkea muuta) Premonitionin ohjaaja on Robert Allen Schnitzer. Hänen alku-uransa lyhäri Terminal Point on erikoinen, hämmentävä, tavallinenkin hippielokuva. Pääosassa on harvinaisehko hahmo; syrjäytynyt, syrjittykin, yksinäinen (vaikkakin tyttöystävä löytyy, mutta hänen[kin] kanssa ehkä, ilmeisesti, varmasti suhde loppumassa, loppunut) hiuksia ja viiksiä ojennuksessa pitävä trendihippi. Jolla on ehkä myöskin siirtomaavaltaisia, Tarzan-elokuvamaisia rasistisia taipumuksia, tai ainakin siihen viittaavia unia/painajaisia. Hän kulkee naisensakin kanssa yksin (suurimman osan elokuvasta yksin-yksin) hippibileissä, merenrannalla, kartanossa. Välillä hän istuu yksin sohvalla hippikansan rokatessa ympärillä, yht`äkkiä leikkaus; hän ja sohva ovatkin yksin, kaksin `bileissä`, musa jatkuu, taas leikkaus; bileissä soittava bändi soittaakin peilin kautta, peilissä, peilin takana... On myös mielensairauskuvaus. (Harvinaista hippikuvauksissa). Ei niinkään, ainakaan kokonaan, pelkästään, ollenkaan(?) huumehallusinaatio (ainakaan pääosamiehen kohdalla), kuten usein näissä.
Lopussa mies lähtee seuraamaan kartanon läpinäkyvälaahusleninkistä naista. (Tämä asukokonaisuusnainen näkyy olevan Schnitzerin lyhärien peruskamaa, myös debyyttilyhärissä Vernal Equinox`issa samantyylinen hahmo).
Kiertokulku, kierrätys, ympyröinti. Meno, paluu, meno-paluu. Paikallaanpysyminen. (Ehkä varsinkin tätä. Monihaaraista, moniharhaista sellaista.) Muistelua, nykypäivää, harhaa. Matkaa. Mutta ei tasaista, tasasivuista sellaista. Elokuvana tavallinen tyypillinen hippeily, mutta ei sitten jopa ollenkaan. Mielenkiintoinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti