Steve Martin teki huikean hienon komediaputken 70-80 luvun molemmin puolin: Superhulttio (-79), tuo otsikossa mainittu ja Tohtorin aivovaimo (-83). Varsinkin kaksi ensimmäiseksi mainittua ovat huipputavaraa.
Ja varsinkin se toisena mainittu, näin noir-fanina se on taitavasti tehtyä täyttä tavaraa. Siinä Martin esittää vanhan noir-tyyliin (elokuva on mustavalkoinen) yksityisetsivä Rigby Reardonia (jonka `apurina`, Marlowena[!!!] on Humphrey Bogart!!!). Tämä tällainen onnistuu koska elokuva on täynnänsä taitavasti, onnistuneesti elokuvaan sijoitettuja pätkiä oikeista, vanhoista noir-filmeistä!! (Esim Alan Ladd käy toimistossa uhkailemassa.) Rachel Ward Martinin lisäksi yksi ainoita niminykynäytteljöitä!!
Tämä on sellainen noirin toiveiden tynnyri. johon on `sotkettu` (=taitavasti sijoitettu) vanhoja noir-elokuvia staroja ja lausahduksia ettei luetella jaksa. Eihän tämä tietenkään parhaiden noirien rinnalle pääse eikä pyri, mutta onpahan pirun toimiva synteesi!
P.S. Vielä tuosta komediaputkesta. Se on myös ohjaaja Carl Reinerin loistoputki, sillä hän on ohjannut koko kolmikon. Ja he ovat yhdessä olleet käsikirjoittamassa kahta kolmesta, Palttoon ja Aivovaimon ja Martin on ollut käsikirjoittamassa Superhulttiota. Martinin ja Reinerin neljäs ja viimeinen yhteiselokuva Paripeli (-84) ei ollut enää huippukolmikon veroinen. No, kumpikaan heistä ei ollut enää käsikirjoittamassa sitä.
No, laitetaan tähän loppuun Ingrid Bergmanin ja Martinin `välistä` `keskustelua`:
"Haven`t I seen you somewhere before?"
"Maybe. I`ve been somewhere before."
"I like you."
"I like me too."
Ehta klassikko.
VastaaPoistaEhtaa on...
VastaaPoistaTohtori aivovaimo ja Kuollut mies ei palttoota kaipaa oli kyllä lapsuuden lemppareita. Kuollut mies ehkäpä jopa sai mieleni muuttumaan siitä että elokuvan mustavalkoisuus ei välttämättä tarkoitakkaan tylsyyttä.
VastaaPoistaSuperhulttion näin vähän vanhempana ja olin siihen kyllä vähän pettynyt. Pitäisi katsoa uudelleen osaisinko nyt paremmin arvostaa sen komediaa.
Superhulttio on mitenkään muita Steve Martinin tähdittämiä mestariteoksia kuten Tohtorin aivovaimo ja Vaaleanpunainen pantteri 2 vähättelemättä suosikkini ja itse asiassa se on myös mielestäni yksi kaikkien aikojen parhaimpia komedioita, vaikka samaan hengenvetoon myönnänkin että kokonaisuus ei oikein pysy kasassa. Alkaa aivan loistavasti ja pysyttelee hyvässä kreisimenossa siihen saakka kunnes hahmo löytää menestystä elämäänsä ja siinä vaiheessa alkaa seestyminen kun elokuva siirtyy liiaksi parisuhdekomediaksi. Olen aika varma, että Superhulttio oli vahvasti Coen-velejesten mielessä kun Valtapeliä tekivät.
VastaaPoistaMutta Kuollut mies ei palttoota kaipaa. Pidän kovasti elokuvasta, mutta ehkä enemmän koska se alunperin penskana nähdessä vaikutti hämmentävästi kiehtovalta yhdistäessään vanhoja noireja uuden elokuvan tarinaan ja tehden sen erittäin onnistuneesti. Pahemmin en muista nauraneeni kuin ihailleeni sitä ja se cleaning woman-vitsi tuntui enemmän ärsyttävältä kuin huvittavalta. Mikä ehkä johtui siitä, että pidin siitä miten dekkarit yhdistettiin komediaan esittämällä komediakin vakavammalla naamalla (vrt. ZAZ-lefffat), mutta se siivoojavitsi oli pelkkää naamanvääntelyhassuääntelyä. Pitäisi katsoa uudestaan.