perjantai 6. heinäkuuta 2018

Million Eyes of Sumuru (Englanti-67) The Girl from Rio (Länsi-Saksa-Espanja-USA-69)

Lindsay Shonteff (Sumuru) ja Jess Franco (Rio) ohjasivat kaksi `Naisarmeija haluaa maailmanvallan murskaamalla miehet`- elokuvaa, samalla nais(pahis)tähdellä, Shirley Eatonilla.. Shonteffin teos on piirun verran parempi. mutta Rio`kin on parempaa, 60-luvun kultakauden Francoa.

Sumurussa saman niminen naisjohtaja (uhkaavan kaunis ja glamourinen Eaton) pitää palatsiaan naisarmeijansa kanssa eräällä Hong Kongin saarella. Aseenaan heillä on pistooli joka muuttaa uhrinsa kalkkipatsaiksi!!
Mutta perässään hänellä ja heillä on George `Jerry Cotton` Nader ja Frankie Avalon! Avalon monologisoi, kohtauksessa jossa Maria Rohm on riisuutumassa sermin takana, laulajuuttaan vitsikkäästi: "I wonder if this where I`m supposed to sing? Nah." Ja hänen hahmonsa, Tommy Carter esitellään: "And what does he do?" "Ride, shoot, do judo, ping pong, karate just like everybody else:" "For a living?" "Oh no, no, no. His father left him 18 million dollars. He doesn`t need a living." Klaus Kinski esittää Sino(!)-Aasian(!) naisiinmenevää presidenttiä Boong(!)`ia, jota Nader yrittää naispomon pakottamana assasinoida, mutta on tietenkin perimmiltään, pohjimmiltaan CIA:n mies. Vähän samanlaisessa välikädessä on Maria Rohm pahisten ja poliisien puolenvaihtajana. Rohm on elokuvassa säteilevimmillään.
Laitetaan vielä ajan alkoholiläppää: "Well, I think it was a great idea that we stop and have a drink. But, uh, I think I`m ready for another one." "Well you have two already." "Three, but who`s counting?" "You are."

Girl from Rio`ssa Eaton armeijoineen on siirtynyt maapallon toiselle puolelle Rio de Janeiroon. Franco tuo mukaan vähän liikaa halpis-ratkaisujaan (kuvauspaikka ei ole halpis, ollaan oikeasti Riossa), mutta ei kuitenkaan liian häiritsevästi. Naisarmeijalliset kuvakompositiot yhtä toimivan askeettisen asetelmalliset kuin Sumurussakin, vauhti ja värikkyys samoin, samaa luokkaa.
Vanhaa hyvän ajan euroroisto(reliikki)eleganssia elokuvaan tuo George Sanders.
Nokkela sanailu valitettavasti vaisumpaa kuin Sumurussa, mutta Franco olikin enemmän kuvamaakari, musiikkimaakari kuin juonessa sanoja peräkkäin pistävä. Francolla usein juoni junnaa, sanat sakkaa, mutta kuvat kulkee. Tässä kuitenkin kaikki nämä osapuolet ovat tasapainossa.

Molemmat elokuvat vauhdikasta, värikästä ja mukavan halpis-James Bondiaanista menoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti