Wieniläinen rikasperhe joutuu lama ja konkurssikurimukseen, mutta tilanteen korjaamiseksi eräs sikapohatta haluaa nähdä rahaa, velkaa vastaan perheen tyttären, nuoren naisen alasti!!
Tämä "tarjous" tulee vasta elokuvan loppupuolella, nainen itsekin saa tiedon perheensä ahdingosta vasta vähän aikaisemmin. Tätä ennen tutustutaan pitkään St Moritzin eliittivieraisiin, nainen on ystävineen, sukulaisineen siellä talvenvietossa. Siellä tutustututaan nopean urheilupotpurimaisesti tavallisiin ja erikoisempiin talvilajeihin; curlingiin, tynnyreiden ylityshyppy-temppuluisteluun, jääkiekkoon, kelkkailuun, mäkihyppyyn ja hevosvetoisiin suksi-ja kelkkakisoihin. Sekä ihastellaan maisemia kädet aurinkolippoina otsalla, Olympiarengastaulun edessä. (Talviolympialaiset järjestettiin siellä 1928.)
Elokuvassa tosiaan kierrellään ja kaarrellaan asian ympärillä pitkään. Yleensä (yksityiskohdissa) onnistuen, mutta laajemmassa kaaressa madellen. Rahahuolisia, huonessa edestakaisinkävelyitä näytetään pitkään parikin, ja oikein onnistuen. Niissä on aitoutta, hyvää näyttelijyyttä. Samoin kuin on kohtauksessa jossa perheen tytär hiippailee kökösti (=aidosti), muka vahingossa sikapohatan perässä uskaltamatta lähestyä, puhumattakaan puhua hänelle, tätäkin pitkään. Ja kun hän lopulta uskaltaa ottaa raha-asian, rahalainan esiin, esittää hän pitkää luhistumista jälleen aidosti. Ja silloin pohatta iskee iljettävän ideansa, iljettävän korttinsa pöytään! Mutta mikä onkaan lopputulema?
Kuten mainitsin, yksityiskohdissa onnistutaan, mutta koko elokuvan mitassa madellen. Ratkaisuihin päästään aivan liian hitaasti, mutta näyttelijätyö, varsinkin perhetyttöä esittävän Elisabeth Bergerin, on erittäin hyvää. Elokuvan viimenen viisitoistaminuuttinen on Bergerin traagista näyttöä.
Arthur Schnitzlerin romaaniin perustuva ja Paul Czinnerin ohjaama saksalainen myöhäismykkäelokuva on lujaa, sujuvaa keskivertoa. Mutta lähes aina kun Berger esiintyy, se on täynnä täyttä tunnetta, uskottavaa elokuvaa ja heittäytymistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti