Die Bergkatze tapahtuu vuorilinnakkeessa-sotilaslinnakkeessa ja sen ympäristössä. Siellä ympäristössä (ja kohta myös linnakkeessa) majaansa pitää vuoribandiittijoukkio jota johtaa villikkonainen Rischka (Pola Negri). Hänen villikkoutensa on vedetty tappiin ja lipputangon nuppiin, ylikin, mutta sotilaat maanrajaan, allekin; Sotilaat, johtajia myöten (varsinkin hän, he) ovat löysiä nössöjä ja bandiititkin vähintään kummallisia. Bandiittien hyökkäys linnaan päättyy sotilaiden ja bandiittien yhteisryyppäjäisiin, näytteleminen on molemmilla puolilla ihanan, ihastuttavan, tahallisen ratkiriemukkaan irvistelevää ja tärisevää, rakkauskohtaukset (Rischka ja Luutnantti), häitä myöten vedetään samalla absurdilla otteella.
Tämä Ernst Lubitschin loistava mykkäkomedia vetää melkein vertoja hänen
Die Puppe-elokuvalleen (Saksa-19). Minkä Bergkatze juonen
absurdisuudessa Pupelle häviää, niin hulluissa hahmoissaan se pääsee
melkein tasoihin, mutta eri suuntiin kurottava komediallinen kritiikki,
i(r)vailu vie Vuorikissassa voiton: Pilkan kohteeksi joutuvat mm
pömpöösit pökkelösotilaat, rakkauselokuvat, vuorielokuvat,
unikohtaukset.. Viimeksimainitussa rakastettu kysyy
Vuorivillikkonaiselta "Kuuletko sydämeni pompotuksen?" ja ottaa takkinsa
sisältä piparkakku kautta keksisydämen jota nainen alkaa syömään..
Sitten he lähtevät valkoiseen pehmeä ja kaarevamuotoiseen
`lumitaivaaseen` `tanssimaan` lumiukko-orkesterin tahdissa.Ja koko unen
ajan uneksija (eli tietty tämä Vuorinainen) pyörii ja pomppii kuin
väkkärä nopeutetussa horkassa.
Vauhdikas on koko Bergkatzekin. Aivan kuten Pupessa vauhti ei juurikaan pääse laskemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti