Vanhalla komisario Bulonilla (John Mills) on murhaa, huumekauppaa selvitettävänä ja mustasukkainen suhde parikymmentä vuotta nuorempaan vaimoonsa (Luciana Paluzzi), jolla on taas kummallisen kiusoitteleva kautta aneeminen suhde mieheensä. Kummallisemmaksi suhteen tekee vielä se, että vaimolla on rikollinen menneisyys. (Mies lähtee jopa vaimonsa auton takaa-ajoon, vaikka hänellä on rikollinen käsiraudoitettuna kyydissään! Ja sitten hän keksiikin ideoiden idean, hän vapauttaa heebon ja käskee hänen alkamaan vakoilemaan vaimoaan!!!) Aikamoinen idea, aikamoinen kohtaus! Ja kerran hörähtää kökkökohtaukselle, jossa kysytään rikollisen nimeä ja kuulusteltava sanoo geneerisen germaaninimen Kurt Müller, ja se kirjoitetaan lapulle ilman osoitteen kysymistä ja etsintä alkaa heti ja tehokkaasti! Saksalaista järjestelmällisyyttä! Sitä samaa on elokuvassakin. Se on liian junnaava ja järjestelmällinen, liian suora ja selkeä. Muutamat mutkat ovat vain juontapidentäviä tekomutkia. Elokuva kiertää liikaa samoja ympyröitä. Tai jopa jää paikalleen pyörimään. Vasta elokuvan viimeinen puolituntinen tuo tarinaan jotain sykettä ja sähäkkyyttä. Ja sen oikean, `suuren` mutkan. Se parantaa, pelastaa elokuvan tylsyydeltä.
Tämä brittttigiallon (Millls), saksagiallon (tapahtumapaikkana Hampuri) ja italiagiallon (Paluzzi ja ohjaaja Massimo Dallamano) on vähän väritön ja veretön (mustahanskamurhaaja ja verinen veitsi kyllä näkyy), mutta ainakin kertakatseltava giallo. Esisellainen. Ehkä näiden kolmen maan pehmeä, tylsä törmäys tylsyttää tarinan, en tiedä... Mutta, kuten sanottua, kyllä tään kerran katselee.
P.S. Elokuvassa mukana myös itävaltalaissyntynen Robert Hoffman, Angelica-elokuvien mies ja monien tulevien giallojen pikkutähti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti