Adua e le compagne (Ita-60)

Kenji Mizoguchin loistava Street of Shame (Akasen Chitai-56) elokuva kuvaa ymmärtävän karusti prostituoitujen työtä ja arkea, ei juhlaa, sillä sitä ei juurikaan ole, siihen ei ole aihetta. Elokuvassa poliitikot vaativat prostitution kieltämistä. (Prostituutio kiellettiinkin kohta elokuvan ensi-illan jälkeen Japanissa.)
Nykyään vähän suotta unohdetun italialaisen ohjaajan ja kriitikon, monipuolisesti eri genrejä käyttäneen, liian aikaisin tapaturmaisesti kuolleen  taiturin Antonio Pietrangelin Adua e le compagne (Ilotytöt) lähtee tilanteesta, että prostituutio on juuri julistettu laittomaksi Italiassa. Adua ja hänen kanssaan muutama muu nainen perustavat pitkään unelmoimansa maalaisravintolan parhaat päivänsä nähneeseen, entisten aikojen loistolukaaliin. Sähköt on unohdettu tilata, siivoukset ja korjaukset ovat mittavat ja pikku hiljaa he huomaavat, että varsinkin viranomaiset ja muutkin yrittävät laittaa kapuloita rattaisiin, koska he ovat laittaneet ikuisen leiman leijumaan naisten päälle. Mutta naiset nousevat ja selviytyvät sinnikkyytensä ja iloisuutensa (elokuva on [sarkastisesti] iloisempi, toiveikkaampi kuin Streets of Shame) ansiosta. Tiettyyn pisteeseen saakka...

Naisnäyttelijistö on huippuluokkaa; Simone Signoret on Adua ja porukasta löytyy Emmaunuelle Riva ja miespääosaa, autohuijaria, lipevän mammanpoikaista naistenmiestä, itselleen ylidramaattisesti surkimusta näyttelevää hahmoa esittää Marcello Mastroianni. Kaikki ovat rooleissaan erinomaisia.


P.S. Ettore Scola on yksi elokuvan käsikirjoittajista.