Jean-Pierre Melvillen ohjauksista on mielestäni Les Enfants Terriblesìssa aina velloneet vähän alku ja välityön mainingit. Ja Jean Cocteaun (elokuvan teksti) loppu-uran merkit. Sillä kyllä tämä Cocteauta on. Ja hyvää sellaista.
"Imagine great temple of destruction." "Desert island in Forbidden City."
Nuoret aikuiset, sisko ja veli, (joista veli heikkosydäminen) asuvat yhdessä vihassa (ja `rakkaudessa`) vanhassa keskiluokkaisenperheen boheemihuoneessa. Ja heidän `vetovoimansa` vetää pari `sivullista`, nuoren miehen ja naisen mukaan`leikkiin`. Ja leikki jatkuu valtavassa kroisoslinnassa, jonka sisko perii kun hänen yht`äkkinen aviomiehensä kuolee heti auto-onnettomuudessa. Veljen ja ulkopuolisen naisen välille syntyy rakkaus, mutta veli kirjoittaa hurmiossaan rakkauskirjeen kuoreen oman nimensä...
Absurdin haamuinen, eli cocteauiaaninen elokuva mm unissakävelemisineen, jopa unissasyömisineen, taaksepäin kävelemisineen.parantaa pahentaa "juoksuaan" askel askeleelta. Kohti loppuaan.
P.S. Cocteauhan ohjasi vuonna-48 Les Parents Terribles`in, jossa vanhemmat eivät muistaakseni tahdo luopua aikuisesta lapsestaan kun hän on muuttamassa kotoaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti