Bernardo Bertoluccin The Partner pohjautuu Dostojevskin teokseen. Mies, tai miehet (Pierre Clementi) keskustelee kaksoisolentonsa ("Junior ja Senior, Kriminal ja Diabolik." "Yhdessä olemme madot ruumiissa. Vain me elossa isossa kuolleessa ruumiissa.") kanssa. Tämä kaksosteema tuodaan kuvallisesti esiin koko ajan terävämmin, mutta juonelliseeti hämärämmin, sekoittuvammin. (Molempia puolia tulee esiin kun varjot alkavat liikkua ominpäin. Varjot marssivat, tappelevat..) Ensin `hän itse` esittää molempia, sitten `toinen` puhuu piilosta, lopulta molemmat samassa kuvassa, tilassa.. Alkuteksteissäkin Clementi on mainittu kahdesti.
Tämä kaksos, kaksois, monikerroksisuusteema on päällä koko elokuvassa: Ylhäisö, alhaiso ("Olet väärässä, kuten palvelijat aina ovat!"), Vietnamin sodan vastustajat (porukkaa molemmilta puolilta), heiluvat, sekoittuvat, kaikki pysyy samana...
Tämä Godardin (liikaakin, hänet mainitaankin kerran!), Freudia ja maailmankirjallisuutta päällekkäistävä teos tuntui aluksi `vain` oivallisten iskulauseiden tiputtelulta tietyin väliajoin, heitoilta, mutta mitä pidemmälle elokuva etenee (ja uusilla katselukerroilla) niistä muodostuu `yksin ja joukossa` kokonaisuus. Samalla sekä yksittäisen lausahduksen voi kehystää mieleensä että koko elokuvasta nauttia. Ja kokonaisuuden tietenkin kuroo `umpeen` kirjallisuuden ja elokuvan `saumattomuus.`
Ja politiikan: Ajalleen oudosti tulee myös kommunismin kritiikkiä: Mies haahuilee sokeana pitkin kaupungin katuja punainen liina silmillään. Ja kohta lauma porrasmakaajia ja maleksijoita tekevät perässä saman..
Kirjallisuuskaan ei saa synninpäästöä: Intellektuellien valtavat kirjapinot ovat vain muureja.
Ja kaduilla on näyttelijöitä.
Erityisesti puhutaan teatterista: "Teatteri-ihmisten ainoa velvollisuus on tehdä teatteria." "Teatteri! Teatteri! Teatteri! Elokuva.." No, elokuvaakin olisi kyllä voinut moukaroida..
Kuten politiikkakin, niin mainonta saa myös jalansijaa: Valtavia pesuainepakkauksia kanniskeleva `mainosnainen` (Tina Aumont) pitää suljetuin silmin (luomiin maalattu hulluna tuijottavat silmät) mainonnan ja poliittisen palopuheen päällekkäistävää sekoilua. Pesusessio päättyy kohtaukseen jossa Clementi ja Aumont sotkevat itseään, toisiaan, vaatteitaan pesu ja puhdistusaineilla. Elokuvan parasta materiaalia.
Taitava taidetärisijä ja värisijä (ja joissain genre-elokuvissakin vieraileva) ja siloposki-parransänki-androgyynikko-tyylinen Clementi ja myöskin sen ajan taide-eksploitaatio-ohjaajien suosikki Aumont ovat rooleissaan erinomaisia.
Kuuleminen on elokuvassa tärkeänä teemana: mm kun Clementillä on korvatulpat, kuulijakaan ei kuule.
"Mitä tapahtuu?" "Hei, minulla on idea!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti