The Phantom (Usa-43)

Ehdottomasti paras Mustanaamio-tarina! Vaikkakin on serial, eli useisiin osiin hajautettu (ja välillä hajotettukin) seikkailu roistoja ja viidakon vaaroja vastaan. Itselleni serialit ovat vähän murheenkryynejä, liian pitkiä ja toisteisia (ja yksittäiset jaksot taas liian lyhyitä), pituudestaan huolimatta saman asian ympärillä pyöriviä, kehämaisia luuppeja. Mutta Mustis-serialia voi aiheensa mielenkiintoisuuden ja vähäisten valkokangasversioiden takia katsoa usemmankin osan putkeen.
Serialithan voi katsoa halutessaan pienissä osissa, vaikka yhden kerrallaan, eikä juonen seuraamiseen tule muistamisongelmia koska seuraavan osan alussa näytetään edellisen osan `cliffhangeri` uudestaan, nyt `loppuratkaisulla'. Ongelmana tässä on taas tuo toisteisuus, varsinkin jos katsoo useamman osan peräjälkeen. Ja monasti nämä cliffhangereiden ratkaisut ovat melkoisia antikliimakseja, joku tylsä viime hetken väistäminen, hyppy, loikka...
Phantomissakin näitä on, mutta myös kekseliäitä ratkaisuja, sekä yleensä hyvää vanhan ajan seikkailutunnelmaa. Ja vielä pitkässä muodossa.

Tom Tyler on yllättävän hyvä Phantomina, juuri sopivasti jäyhä ja jäykkä, mutta tarvittaessa näppärä, energinen ja humoristinenkin (mutta viimeksimainittua onneksi sopivan, säästeliään vähän, sekä tahallista että tahatonta, ei mene tahattomaksi trikoopelleilyksi, eikä vastaavasti myöskään vitsikkäiden one-linereiden ja funny sidekickien vyöryksi ja vuorotteluksi.)  Tahallisen (tai taitaa kuitenkin olla tahattoman) huumorin puolta Phantomissa edustaa serialin alkujakso. Siinä näytetään erikoisuutena Vanha Mustanaamio, Phantom ennen `nykyistä` Tom Tylerin Phantomia. Ihmettelyä ja pohdintaa katsojassa kyllä aiheuttaa se, miksi vapisevaäänistä, laihaa, lommoposkista, trikoissa tärisevää ryppyukkoa pidetään vitaalina Viidakon Valtiaana..

P.S. Serialiksi yllättävän vetreää toimintaa, vetreää menoa, veträä jännitystä. Ei kuten serialeissa yleensä (pitkän päälle):  laahaavaa jännitystä, laahaavaa toimintaa.