Point of Terror (Usa-71)

Tätä on joissain arvosteluissa kehuttu jopa roskaräjähdykseksi, mutta kyllä tämä minun silmiini näyttäytyy tussahduksena, jopa suutarina.

Suuren (suurimman?) levy-yhtiön pyörätuoliin `sidotun` mogulin vaimo (Dyanne Thorne!) mellastaa miesten, murhien ja musiikin maailmassa. Mellastus on mietoa. (Bikinitkään eivät pääsääntöisesti poistu, putoa tässä elokuvassa.)
Viimeisin valloitus on yökerholaulaja Tony Trelos (Peter Carpenter, myös filmin alkuperäisstoorin tekijä).

Kohtauksessa, jossa puna-asuinen Thorne uima-altaan reunalla siksakkaa päälle ja pakoon pyörätuolimiestänsä härkätaistelumusiikin soidessa taustalla on jotain roskayritystä.

Thorne kulkee leffan läpi kuin alivaihteella liikkuva unissakävelijä. Sama koskee koko elokuvaa. Elokuvan loppuvilahdus on todella vanhentunut, tylsä twisti jo tuolloin. Ehkä se oli sitä jo elokuvahistorian alkutaipaleella.

Tylsää taaperrusta parilla roskahäivähdyksellä. Ei ole oikein pointtia tässä terrorissa. Halvatun tylsä.