Ja veden aaltoilua. Vaikka maan päällä ollaankin. (Elokuva on aina aaltoa.) Ja varsinkin viidakossa. Apichatpong Weerasethakulin elokuvissa viidakko on aina lähellä. Tämä hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa on haastava, mutta kun sen aaltoihin, sen viidakkoon, hyppää, helppo, helpottava kokemus. Kaikki (ihmiset, tapahtumat, vaikka aluksi kuinka oudot, `todelliset` ja `keksityt') ovat oikeastaan samaa aaltoa. Pisaroita siinä. Ja niistä muodostuu mainiosti mieltä myllertävä matka, elokuva...
"Kerro minulle kertomus, tarina. Totta tai tarua. Tai vaikka jostain kirjasta." sanoo ohjaaja(n) ääni `näyttelijälle.` Katsoja ei ole varma mikä ihmisistä, tarinoista on totta ja mikä ei. Onko kukaan, mikään. Eikä ole varma, onko sillä tiedolla mitään merkitystä. Kerrotut tarinat tuovat lisää henkilöhahmoja, tapahtumia katraaseen..
Filmin keskiössä on pyörätuolipoika, joka on välillä `tavallinen' poika, välillä hänen väitetään tulleen avaruudesta. Häntä hoitava `opettaja` kuolee ja herää henkiin. (Onko häntä ollenkaan? Entä muut?) Mutta hän `synnyttää` `kuolleista herättyään` puserostaan putoavasta `objektista' (kuin pieni muovikoru) `mysteeripojan` pyörätuolipojan seuraksi. Tai jotain tämmöistä. Hän on jo `syntyessään` jokseenkin samanikäinen kuin pyörätuolipoika. Mysteeripojankin väitetään tulleen/tulevan avaruudesta.. Ja tuo `uudestisyntynyt opettaja` onkin oikeastaan hänen hahmonsa ottanut mysteeripoika.. No, kuka hän sitten on?... Kuka on kukin?...
Hienoa, vellovaa juonenkerrontaa jota seuraa ihmetellen, innostuen...
Välillä ollaan suurkaupungissa, välillä pienessä kylässä. Amatööri`näyttelijät` (mm aikamies esittää pyörätuolipoikaa) esiintyvät välillä luonnollisissa paikoissa, `luonnollisesti` (niinkin luonnollisesti että sanat `unohtuvat` tai he eivät keksi mitään, tai sitten pulppuaa..), välillä teatterin lavalla. (Sielläkin takellellaan, tuijotetaan, vilkuillaan, näytellään.. "You act like children.") Välillä tarina `etenee`, tarinaa kerrataan, laululla. Lapsi - ja nuorisojoukkojen `näytteleminen`menee ujosteluksi, kikatukseksi, tönimiseksi. Tarinoimiseksi. Yksi aloittaa, toinen jatkaa. Tai aloittaa uudella alulla. Tai menee suoraan loppuun. Tarinat aaltoilevat. Näinhän lapset monesti tarinoita satuilevat. ("You act like children.") Upea kohtaus, jossa innokkaat jutunjuoksutukset ja vähän hämilliset miettimistauot vaihtelevat.
Lisäksi elokuvassa on mm niskaan ilmestyvä mysteeriviiva, nyrkkeilyottelu jossa seurataan vain yleisöä/ottelun musiikista vastaavaa huilunsoittajaa. Tapahtumakatraskin`seuraa`tarinaa tiiviisti sivusta.
Vellova, aaltoileva, mutta loppujen lopuksi seesteinen elokuva. Iso helmi meressä, aallokossa. Viidakossa. Elokuva on ympäröivän veden, viidakon värinää.
"Sinun on nyt päätettävä kuka on kuka." "Super! Let's go! No problem!"
Samaa aaltoa, samaa viidakkoa, samaa tarinaa. Tuhansia tarinoita.
P.S. "Joko lopetitte filmaamisen?" Filmaaminenhan tarkoittaa, kuinkas sattuikaan, myös huijaamista, liioittelua, valehtelemista.. The End?...Alku? - Loppu?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti