Minä pelkään häntä (Usa-51)

Laitoinpa tästä Robert Wisen ohjaamasta melkein-noirista House on Telegraph Hill`istä tuon jämäkän Suomi-nimen otsikkoon.


Yhdysvaltojen ensimmäisiä italiasta tulleita naistähtiä Valentina Cortese esittää keskitysleiriltä selvinnyttä naista joka identiteettihuijauksen avulla saapuu `perheensä`, eli `lapsensa` ja hänen huoltajakseen nimetyn miehen (Richard Baseheart) luo. Alkuvaikeuksien jälkeen pari rakastuu, ja alkaa asuttamaan tuota Telegraph Hillin kukkulataloa. Talo on kuin suurkaupunkiin siirretty, lievennetty versio Psykon talosta. No, aika huomattavasti lievennetty versio, sillä tämä on Norman Batesin residenssiin verrattuna hyvinkin valoisa ja sisustus on säihkyvän detaljirikasta, mutta melkoisen vahvasti historiallansa raskautettu on tämäkin talo. Eli kyllä tälläkin " tönöllä" omat varjonsa ja kuoppansa ovat.
Tämä valojen ja varjojen, nurkkien ja kuoppien kuvaus onkin elokuvan parasta antia, eikä siinä säästellä myöskään lukuisehkojen ulkokuvaustenkaan kanssa. Ensinnäkin ne on kuvattu aidoilla tapahtumapaikoilla, ja todella vireästi ja vetreästi. Kamera syöksähtelee San Franciscon kaduilla kuin lintu konsanaan. Tämä tulee erityisesti esiin pioneerikohtauksessa jossa ajetaan jarruitta kaupungin mutkamäkiä alas `talla pohjassa`.


Näyttelijätyö on lähes erinomaista, Cortese on erinomainen ja Baseheart light-Norman Batesina hyvä. Hänen jännitteiset kasvonsa antavat hyvää (eiku siis pahaa, heh) kuvaa hänen päänsä mielenliikkeistä. William Lundiganin esittämä hyvä tyyppi on myös roolissaan hyvä. Fay Bakerin esittämä kylmäkiskoiskaunotar (ainakin Cortesea kohtaan), salamyhkäinen palvelija on lähes yhtä hyvä kuin Cortese.


Hyvin rullaavaa elokuvaa, hyvin otteessaan pitävää jännitystä, huijausta jonka rakkaus (melkoisesti kyseenalaistamatta) voittaa.. Eli kliseisesti sanottuna, vähän jokaiselle jotakin, mutta tyylillä, taitavasti toteutettuna. Elokuvassa ei oikeastaan ole pahempia junnauskohtia, vaan se etenee tutun varmalla Wise-tyylillä.