Roger Cormanin tuottama ja Don "The Dragon" Wilsonin pääosittama Blackbelt on kuin Bodyguard mättöversiona. Ja voi mato, mitä mättöä tämä onkin! Aikamoista pauketta ja jytinää.
Wilsonista tulee `rock`laulajattaren henkivartija ja poppisstaran perässä onkin managerigangsteria (tai taitaa olla toisinpäin, gangsterimanageria) ja hänen laaja laumansa erilaisten mättötekniikoiden `taitajia`. Käytin taas tuota lainausmerkkiä, sillä Wilsonhan mättää heidät maahan aina heti ja useaan kertaan. Mutta varsinaisesti naista ja henkivartijaa on vastassa ladonovibodattu, kauhutukkainen ja lapsuustraumainen jätti John Sweet(!) (Matthias Hues), sarjatappaja (ja kyllä hän tappaakin, esim alussa huoneellisen miehiä hetkessä) jonka kanssa Wilsonillakin tekee tiukkaa. Ainakin jonkin aikaa..
Karmeaa näyttelemistä (Wilson on aika hyvä), laihaa, mutta mättömausteista juonta, lihaisaa toimintaa sekä tyhmää dialogia= Taidetta.
P.S. Alkuteksteissä mukana iso kasa kickboxaajia ja kaksi karatekaa ja heidän meriittejään. Ovat arvatenkin näitä vastaantulijoita Dragonin mättömatkalla.
Tämä ei ole ainoa Wilsonin pojan ainoa pätkä, jonka alkukrediiteissä käydään läpi vastaesiintyjien krediittejä. Bloodfistissä ainakin muistelen tuota jippoa käytettäneen.
VastaaPoistaNiinpä taitaa tosiaan ollakin. Mitä sitä hyvää jippoa vakan alla pitämään..
VastaaPoista