Maunu Kurkvaaran elokuva Rakas... on suht aito elokuva ihmisistä, elämästä. Mukana on nuoren rakkauden ja raskauden raskautta ja iloa, kosteaa opiskelijabiletystä, huonoa ja hyvää näyttelemistä, hidastelua (jopa jankkausta) ja joutuisuutta, jänniä anekdootteja (mm kuulostaisi siltä, että flamenco lausuttaisiin flamingo), pientä epäuskottavuutta ja aitoutta. Varsinkin viimeistä, sillä, kuten sanottua kyseessä on elokuva ihmiselämästä.
Jaakko Pakkasvirta ja ohjaajan vaimo Sinikka Hannula esittävät elokuvan pääparia, "kirjailijaa" ja konttoristia. Heidän tarinansa kulkee varsinkin monien mainittujen kosteiden kotibileiden ja ihmissuhdesotkujen (etenkin Pakkasvirran hahmo "kunnostautuu" viimemainitussa) kautta omaan kotiin, toisten koteihin, kaduille ja taas kotiin..
Varsinkin Hannula on osassaan todella aito, hyvä ja hurmaava, Pakkasvirta on roolissaan enemmän heilahteleva, vaappuva. Menee välillä ulkoluennan ja teatraalisemman tärinän puolelle, mutta kyllä hänestäkin aitouden pirskahteluja löytyy useastikin. Aidon oloinen pari loppujen lopuksi kuitenkin.
Aikalaisia elokuvankatsojia on luultavasti kohahduttanut alastoman, raskaana olevan Hannulan kohtaukset, mutta niitä ei ole tehty hätkähdyttämistarkoituksessa, ne ovat lämpimiä, luonnollisia kohtauksia. Kurkvaaran kuva"kaappaukset" (eli pitkät samaa kohdetta kameroivat kohtaukset) ovat yleensäkin jälleen hienoja, mm alkutekstikohtaus jossa kukallisesta ikkunasta näkyy (vähän särkyvän ja särähtelevän musiikin kera) talojen kattojen lisäksi mm meri ja Agrigolan kirkko. Tästä ikkunasta tiiraillaan elokuvan aikana useasti.
Elokuva tunteesta, tunteista, tunneista ja tunnekylmyydestä, mutta tuntuu että elokuvasta löytyy lämminhenkisyyttä kuitenkin jokseenkin hyvässä mitassa. Eli loppujen lopuksi lämminhenkinen elokuva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti