Muuttolinnun aikaa on melko useastikin pidetty parhaana Anssi Mänttärin elokuvista. Itse on ole aivan samaa mieltä, mutta kärkikolmikkoon varmaan menee, sillä sen verran aidon vahvarakenteinen tarina ja `näyttelijyys` filmissä hiljaisesti jyllää.
Antti Litja esittää loistavasti isää jonka luokse hänen tyttärensä (lähes yhtä hyvä Hanna Manu) muuttaa. He eivät ole nähneet toisiaan yli kymmeneen vuoteen. (Äitiä ei näy koko elokuvassa, mutta hänestä puhutaan paljon.) Isän ja Tyttären välillä on ihan aidonoloista vierautta sekä myös hyvää yritystä parempaan. Mutta elokuvan varsinaiset loistoroolit heittävät lyhyissä kohtauksissa Liisa Halonen ja Kari Heiskanen, aviopari jolla on traaginen `salaisuus`. Heidän ilmeistään näkee peitellysti, pienistä värinöistä, ja välillä pikkuisen isommistakin, että kaikki ei ole kunnossa, mutta elämän on jatkuttava.. Tarkkaa, upeaa näyttelijätyötä.
Hyvää, aitoa tarinaa ihmisistä jotka ovat toisilleen tuttuja sekä vieraita. Pehmeitä törmäyskursseja, kovia kalloja. Tai toisinpäin. Ja kovia aikoja, sillä edellisenä lama-aikanahan tämä on kuvattu ja siitä ajasta kertookin. Ja on tietenkin myös ajaton tarina (avioero - lasten asema sinä. Ja tietty myös aikuistenkin.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti