sunnuntai 5. elokuuta 2018

Swamp Water (Usa-41)


"Living alone in this swamp`s just like living on another star."
Jean Renoirin ensimmäinen Usa-ohjaus on perinteinen `Ensin kaikki puolesta, sitten kaikki vastaan, sitten kaikki puolesta`-elokuva joka loistaa huomattavasti enemmän näyttelijäsuorityksillaan ja kuvauspaikallaan kuin tarinallaan.. Elokuvaa on kuvattu myös aidoilla suoseudilla, Okefenokeen alueella. Sekä tietenkin studiossa.

Tom Keefer (Walter Brennan) on syyttömänä murhasta piileskellyt soilla jo viisi vuotta. Ben Ragan (Dana Andrews) törmää häneen monen päivän koiranhaku(!)matkallaan ja tilannne eskaloituu murhaajan suojelemissyytteiksi. Mutta mustasukkaisten miesten ja naisten syytökset ja siitä seuraava kylän joukkomanipulaatio uppoavat lopulta suohon ja kaikki on taas hyvin.

Ei mikään mestariteos, mutta näyttelijätyöt (mainittujen lisäksi mm Walter Huston, Anne Baxter, John Carradine, Ward Bond) ja kuvaus`kulissit` lähes loistavia. Tarina vain liian arvattava. Elokuvan suomenkielinen nimi Suursuon salaisuus tuo mieleen poikadekkarin.

lauantai 4. elokuuta 2018

Robert Hamer: Kind Hearts and Coronets (Englanti-49), It Always Rains on Sunday (Eng-47)

Kind Hearts and Coronets. Tässäpä varsinainen one of a kind-elokuva. Dennis Price esittää miestä joka kuuluu äitinsä kautta aatelisiin, mutta seikkailijaäiti ja poika hylättiin suvun "suojeluksesta". Maine ja rikkaus olivat ja on tuttua, mutta samoin `köyhyys`, tuttua on myös olla tyhjäpääsnobien (mukana hänen omiakin sukulaisiaan) pompoteltavana vaatehtimon työntekijänä. Niinpä hän päättää raivata 8(!) sukulaistaan (kaikkia esittää Alec Quinness!!!) edeltään, tieltään.. Jotta pääsisi Herttuaksi.

Loistava musta komedia murhista ja tyhjäpäisistä ja tyhjänpäiväisistä tyhjäntoimittaja-aatelisista. Dennis Price on loistava löysänä, mutta määrätietoisena etenijänä (hän on kuin laiska luonnonvoima, laiskan tehokas luonnonvoima, hieno herra ja katudandy) ja Guinness loistava rooleissaan, joista löytyy mm pappia, nimelläpaiskattuamiestä Ascoine D`Ascoinea, yksi naisroolikin. Tosin murhat tapahtuvat reilussa tunnissa, eli kovin pitkää syventämistä, syventymistä ei Guinness eikä katsoja rooleihin, uhreihin ehdi tehdä. Mutta loistava elokuva niistä, siitä huolimatta.

P.S. Price saattaa olla genre-eksploitaatiokatsojille tuttu, hän näytteli mm muutamissa Jess Francon 60-70-lukujen taitteen paremmissa, hulluimmissa (parempia: Venus in Furs, Vampyros Lesbos, hulluimpia: pari-kolme Frankenstein-elokuvaa) elokuvissa. Tosin valitettavasti jo melko pahasti alkoholisoituneena.

It Always Rains on Sunday. Vähän vähäisempi teos, mutta tanakkaa tarinaa sodanjälkeisen Lontoon kaduilta; Pikkurikolliset rispaantuneissa, vettyneissä, vinosaumaisissa puvuissa  jatkuvassa vesisateessa aamuöisissä teemurjuissa, rasittavat brittijäykät puhtoiset piippupoliisit muka ymmärtävine kommentteineen, aamuöiset roskaiset kadut. Sopan lisänä vielä vankilapakoinen rikollinen ja häntä piiloitteleva `ex`-nainen. Vähän liiankin pienimuotoista piiloittelua, mutta sodanjälkeinen maailma tulee tanakasti iholle Elokuvan lopussa noirmaista epätoivoa.. Elokuvassa laulettu laulu nimeltä `Theme without words` kuvaa tilannetta hyvin. On jotain, mutta mitä?

Näiden elokuvien ohjaaja Robert Hamer oli mm Ealing-studioiden loisto-ohjaajia. Pitäis joskus tupla- tai tripla-arvostella myös Alexander Mackendrickin Whisky Galore! Man in White Suit ja Ladykillers.

Puluboin ja Ponin leffa (Suomi-2018)

Kävin lapsen kanssa katsomassa elokuvaversion Veera Salmen Puluboin ja Ponin kirjasarjasta. Koko sarjaa en ole lukenut, mutta sen voin sanoa, että Mari Rantasila on ohjannut tästä loistavan lastenelokuvan! Elokuva antaa paljon aikuisellekin, olisin voinut katsoa sen yksinkin tai aikuisseurassa, mutta lapsen, lapsien riemu teki elokuvan katsomisesta vielä riemastuttavamman. Riemu onkin se tunne jolla tätä katselin. Riemu loistavista alkuperäiskirjoista, riemu sen onnistuneesta elokuvakäsikirjoituksesta ja toteutuksesta (mukana myös Veera Salmi) ja varsinkin riemu aivan loistavista Ponin ja Puluboin näyttelijöistä; Jenni Lausi on aivan ihastuttavan aito iloissaan, peloissaan (koulunaloitus), suruissaan, mielikuvitusmaailmassaan pyörivänä  koulunaloittajalapsena ja Aapo Puusti lähes huikea verbaalisessa ja fyysisessä Puluboi-tykityksessään. Äiti ja isä (Anna-MaijaTuokko ja Santtu Karvonen) ovat ihan kivat perusvanhemmat, tarkoituksellisestikin sivussa. Isässä pikkuilon särmää taiteilijana. Taloyhtiön yrmyä ja Main tulevan koulun yhtä yrmyä rehtoria esittävä Seppo Halttunen on yrmynä sitten jonain muuna-hahmona myös loistava. Jaana Pesosen hihityttävän hullusti, mutta ajatuksia herättäen esittämä täsmäoloterpeutti Tarja Tuska myös vilahtaa vitsikkäästi. Hänen sessionsa ei näytä sisältävän muuta kuin lauseen `Täs mä oon` toistoa. Hieno, hullu, ilkikurisen ironinen, upea kohtaus. Fantasiamaailmaan mennään juuri sopivan "alkeellisesti"; Ponille/lapselle riittää ponin turpamaski eikä Puluboinkaan vihreä asu siipineen ole mikään mega-asuste. Nämä riittävät. Näinhän lapset juuri tekevät ja haaveilevat. Mielikuvitus antaa, kantaa loput. Eikä siinäkään ole onneksi lähdetty millekään kotikutoisen lapsen mielikuvitus-psykedelian pyörteisiin, vaan siinäkin pysytään jalat tukevasti maassa (esim roskalavan aarteet, rehtorin autotallin riemukas salaisuus, perinteinen, isällä imurinjohto mikrofonina) mutta mielikuvitus siellä lapsen, lasten mielissä. Ja toivottavasti myös aikuisten. Mutta heiltä, sieltä sitä ei tietenkään perinteisesti löydy, löydä. Mutta jotain kuitenkin sieltäkin, lopulta. Mutta tämä elokuvahan onkin tosiaan tehty onnistuneesti ja riemullisesti lasten näkökulmasta; pienikin näkee korkealle, pieni varsinkin. Näitä `Lapsilla on vielä ilon, kuvittelun ja leikin taito, aikuisilta ne ovat kadonneet`-kirjoja ja elokuvia on tietenkin tehty tukku, onnistuen ja epäonnistuen. Tässä sekä kirjat että nyt elokuva onnistuvat siinä mainiosti.

Kirjat ja nyt elokuva kertoo Mai-tytöstä joka elokuvassa on viettämässä kesälomaa ennen koulun ensimmäisen luokan alkua. Mai on kehittänyt itselleen riemukkaan (mutta myös raivokkaan) Poni-hahmon sekä vierelleen r-kirjainta vierastavan Puluboi-beatboxaaja-ystävän joka asuu nyt pihan roskalavalla, ja on kehittänyt sinne värikkään taika-arkimaailman. Tämä taika ja arki pysyykin elokuvassa mukavassa tasapainossa, ne ovat käsi kädessä. Hauskoja kohtia ovat mm kohtaus jossa Poni ja Puluboi makaavat ruohikolla ja heittelevät kirjallisuusklassikoita (mm Sinuhe Egyptiläinen ja Rikos ja Rangaistus) taaksensa tuulen revittäväksi. (Puluboi ihmetteleekin miksi Rikoksessa ja rangaistuksessa koko juoni kerrotaan jo kirjan nimessä!) Kirjojen heittelyn jälkeen Ponin taitelijaisäkin muuttuu myrtsimmäksi. Huikeaa tykitystä on myös siinä, missä kaverukset alkavat aikuisiksi, pölynimureiden puhelinmyyjiksi. Lyhyt kohtaus jossa Mai esittää koululaisrobottia on jopa vähän kylmäävä. En voi vielä olla kehumatta Jenni Lausin `näyttelijyyttä`, lainausmerkit siksi että hän ei näyttele, eikä myöskään pelkää olla kameran edessä, ei yhtään. Hän On Mai ja Poni. Kohtaukset joissa hän (välillä hidastetusti) hirnuu raivoisana Ponina ovat aitoja, upeita.

Virkeä, ihastuttava, värikäs elokuva. Meinasin myös kirjoittaa villi, mutta villeydessä on aina vaaransa mennä överiksi, tässä ei mennä. Tässä pysytään koko ajan siinä sopivassa moodissa.

maanantai 30. heinäkuuta 2018

Charlie Chan in The Secret Service (Usa-44)


Oikeastaan keskivertoa parempi Charlie Chaneily. Kartanossa tapahtuu taas! Hyvinkin katsottava kartanoilu laboratorion `kylpyammeessa` tapahtuvine `valtamerihöyryjen` räjähdyksineen, pianopistooleineen, valepidätyksineen kaikkineen.


Dialogithan näissä kaikissa ovat nasevaa: Tässä mm: "What you want to go home for?" "I forgot something." "What did you forget?" "I forgot to stay there." Ja Chinese Cat`issa viitataan dekkarointiin ("Are you a mind reader?" "If mind not too small.") tai dekkarimurhailuun potenssiin jotain: "Murder is my business." "Murder`s allright, Mr Chan, but you wholesales it!" Ja Scarlet Clue-leffassa pikkupiruillaan jo sille dialogillekin, kielellekin: "You stupid thinking these people would murder anyone. They are too busy murdering English language." (Kyseisessä pätkässä puhutaan näyttelijöistä.)

keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

The Jade Mask (Usa-45)

On viime päivinä tullut katsottua havajilaisesta, honolululaisesta, mutta myös manneramerikassa `valtion etsivätoimistoa` pitävästä etsivästä Charlie Chanista, kertovia elokuvia (Chantology niminen kokoelma.) Tähän mennessä nähdyistä lähes kaikki ovat olleet toisteisia, tylsähköjä kartanodekkarointeja, mutta Jade Mask on piristävä poikkeus genreen;
Tässä on taidokkaasti, eikä vähääkään koristelevasti, luettelomaisesti, ulkokohtaisesti ripoteltu, sijoiteltu ja saatu sopimaan: kartanon kellarin kaasulaboratorio (sen savut näkyvät talon eteis- olohuonehallin ovi-ikkunan läpi!), sirkuksen voimanainen, vatsastapuhuja nukkeineen, naamioita, myrkkynuolia (nuken suu nuolilinkona), oikeita ja valepoliiseja. Kaiken tämän lisäksi auton/moottori/polkupyöränpumppu `näyttelee` tärkeää osaa! (Puuttuu vain sukeltajat ja alienit. niin olisi ollut populaa sekä aivan alhaalta, että ylhäältä, heh..)


Taidokas, piristävä ja virkistävä poikkeus jo silloin (varsinkin silloin) kuoliaaksi kaluttuun `kuolemia kartanossa`-genreen.


"My boy, if silence is golden, you are bankrupt."


P.S. Alunperin tämä ei paljon kiinnostanut, ja huomattavasti kiinnostavampi ennen katsomista oli Meeting at Midnight aka Black Magic niminen pala, okkultismikartanoilu, mutta siinä ei sitten muuta kiinnostavaa ollutkaan kuin verestä puristettu jäädytetty luoti! Ja niinpä tämä Jade Maskeilu meni yllättäen joka puolelta ohi maaliin.







tiistai 24. heinäkuuta 2018

Matter of Life and Death (Englanti-46)

Michael Powellin ja Emeric Pressburgerin fantasiaelokuva on kuin `like any other´. Jo alkuteksteissä ironisoidaan, parodisoidaan, satiirisoidaan genreä leikkisästi, lempeästi: "Any resemblance to any other world known or unknown is purely coincidence."

David Niven esittää sotalentäjää jonka kone syöksyy alas. Mutta sen jälkeen, onko kyseessä hänen unensa vai koko maailman? Koko taivaan ja maailman? Sillä seuraa rakkaustarina naisen kanssa jonka kanssa hän juuri puhui lennonjohtoon, muinaiskreikkalainen huilu-paimenpoika tiennäyttäjänä, taivaan siipivarastoja, aivokirurgiaa, oikeudenkäyntiä... Miksi maanpäällinen elämä esitetään huikeissa väreissä ja taivas mustavalkoisena, byrokraatttisena avokonttorina, miksi taivaan respaan saapuu sodan takia laumoittain iloisia(?! `Room and a bath.`) sotilaita, miksi pingispeli muuttuu pelaajien jäykistymiseen ja pallon ilmaanjäämiseen???... Koska Nivenin esittämä sotilas on jäänyt maan ja taivaan väliseen limboon ja edestakaisin hissitykseen. Ja pitää kynsin hampain kiinni maapaikastaan. Ja taivaan absurdia oikeudenkäyntiähän siitä syntyy..

Huikea, värikäs byrokratiaparodia, sotasatiiri, lempeä, leppeä lemmenkuvaus yli ajan ja paikan. Sota pois! Byrokratia pois! Lempeä tilalle!

maanantai 23. heinäkuuta 2018

Civilization (Usa-1915-16)

En tiedä onko tämä mykkä suurelokuva ollut mestariteos, suuri mestariteos kokonaisenakaan, sillä tämä on taas näitä elokuvia jotka eivät ole säilyneet kokonaisena nykypäivään asti. Syitä näihin on monia, kelojen katoamisesta kautta kadottamisista uudelleenmuokkauksiin (=lähinnä lyhentämisiin). Tämän elokuvan kohdalla voidaankin puhua tuosta kadottamisesta, tai jopa kadotukseen joutumisesta, sillä elokuva kävi kaks-kolkytluvulla erilaisten uskonnollisten järjestöjen uudelleenmuokkauksen, ja kelakaupalla filmiä `katosi`, kadotettiin, joutui kadotukseen. Tällä manööverillä korostettiin elokuvan (jo alkuperäisessäkin olevaa) uskonnollista puolta.


Elokuva on (ilmeisestikin) alunperinkin ollut kaksijakonen, mutta tosiaan nyt sitä vielä entisestään korostetaan; Tuottaja Thonas H Incen tuottama ja Reginald Barkerin ohjaama, jämäkän massiivisniminen Civilization kertoo `kuvitteellisesta` sodasta sukellusveneineen kaikkineen. Sukellusveneen kapteenina toimii aatelisupseeri, keksijäkreivi (juurikin tuon sukellusveneen kehittäjä, keksijä) joka viimeistään siellä, sieltä  nousee rauhanpuolustajaksi. Ja nouseekin (tai haavoittumisnäyissään laskeutuu) niin korkealle, että kohtaa itse Kristuksen. Ja rauhansanoma selkiytyy, kiteytyy. `Näyssä` jossa Kristus kulkee taistelukentillä on yhtäaikaa uskonnollista utua ja myös voimaa. Absurdisuutta ja jämäkkyyttä. Mutta varmastikin johtuen näistä poisottamisista, elokuva on valitettavan hajanainen, liiankin kaksijakoinen. Kaksijakoisuuteen (sota ja rauha, ja varsinkin rauhanpuolustamiseen ) on varmastikin pyritty myös alkuperäisessä versiossa, mutta nyt taiten tehty ankara, julma ja jämäkkä sotakohtauksien vyöry vie (tahtomattaan, tarkoituksettomasti) voimaa lopun rauhantyöltä. Mutta ei sekään ole minusta niin laimeaa ja löysää, valjua ja vetelää kuin usein on väitetty. (Elokuvan erikoisin episodi, erikoinen tapahtumaketju alkaa sukellusveneen sisältä, puristuksesta, ympärillä, sisälläkin sota; Aluksen kapteeni-keksijä-kreivi huomaa siellä lopullisesti sodan järjettömyyden (tehtävänä tuhota matkustajalaiva) ja miehistöä, päällystöä vastustaen estää aluksen käytön siviilejä sekä sotilaita vastaan. Sukellusveneen sisäisen taistelun seurauksena sukellusvene uppoaa ja kapteeni miehistöineen joutuu manalaan. Manalan mudassa miehistö kohtaa Kristuksen, jonka sielu ja `keho` (läpinäkyvä Kristushahmo) siirtyy kapteenin kehoon ja sieluun joka palaa maan päälle kapteenina näyttääkseen sitten `omana itsenään` (jälleen [läpinäkyvä] Jeesushahmo, kapteeni kuollut) sotakeisarille taistelukenttien kauheudet, hävityksen, julmuuden, järjettömyyden, keisari "kuin transsissa". `Ja ikuinen rauha levisi maan päälle...`


-Leikattu, lyhennetty, mutta mielenkiintoinen, muokattu, muutettu(?) pala elokuvahistoriaa.
P.S. On väitteitä, on väitetty että tämä olisi ensimmäisiä (jos ei ensimmäinen) `motion picture`, jossa Kristus henkilöhahmona. On myös väitetty, että Yasujiro Ozu olisi ensimmäisen kerran ajatellut elokuvaohjaajauraa, tämän elokuvan nähtyään. Hän on varmaankin nähnyt sen alkuperäisen
 version?