Sodan aikana isohko vastarintaliikeporukka (muut miehiä, yksi nainen; tuo elokuvan niminen) on kokoontunut kokoukseen kartanopalatsiin, mutta Gestapo tulee paikalle ja ampuu porukan sankarin. (Tai ainakin hänestä tietty tulee kuoltuaan sellainen.)
Vai ampuuko, sillä mm konepistoolin reikiä ei myöhemmin löydy.
Mutta: Kuka kutsui Gestapon? Tätä asiaa käsitellään tämän Julien Duvivierin ohjaaman elokuvan ajan. Ja käsitelläänkin tarkasti, kohde kerrallaan, kun sama porukka kutsutaan vuosien päästä samaan paikkaan `huvittelemaan` elikkä käsittelemään asiaa. Paitsi ettei ihan pohjia myöten käsitellä, ainakin yksi henkilöistä jää kummallisesti käsittelemättä, syyttämättäkin.
Hyvää, välillä nerokasta dialogia, mutta liiallinen Agatha Christiemäisyys syö vähän pohjaa. Salaisuudet (ja niiden kummallisen pitkät salaisuuksina säilymisajat), tapahtumat vähän liian käsikirjoitusmaista vyöryä (selviävät liian nopeasti) ja loppuratkaisu vähän valju. Näissä palatsi- kartano-kamari-`Kuka sen teki?`-dekkaroinneissahan tällainen asioiden nopea yhteenpakkaaminen ja paketointi on aika yleistä ja onhan semmoisissa tietenkin tiettyä kiihdyttävyyttä, viihdyttävyyttä; arvailun anatomiaa-pikapuolista syyllisen selviämistä.
Marie_Octobren aihe kiinnostava, dialogi terävää, kyllä tämän katsoo. Ei kuitenkaan lähellekään, läheskään Duvivierin parhaita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti