Elokuvassa kysytään: `Miten kuvata parhaiten, tai yleensä ollenkaan (liikkuvaa) merta? (Sen) Avaruutta. Maalaten, sanoilla, valokuvaten?` Sävelin?
Ehkä elokuvan avulla, kautta.
Merellisten elokuvien mestari skotlantilainen Margaret Tait muistelee, luo, tuo tässä tarinan, tarinat, ihmiset jo(i)ssa meri on kutsunut, vienyt aikaisemmin, ensin perheen, suvun isoäidin ja jälkeen, myöhemmin äidin. Hitaasti, rauhallisesti, tyynesti myrskyävä meri vie tarinaa, tarinoita, ihmisiä eteenpäin, taaksepäin, limittäin, jopa yhtäaikaa molempiin suuntiin(.) Velloen.
Meren, saaren, kaupungin (Edinburgh) vuorottelu meri, saari edellä (ja takana, välissä, mielessä, sielussa, verissä, sisällä) on karun kaunista katsottavaa, jota rytmittävät, särkevät, aaltojen tapaan, äidin myrskyillä ulkona muistikirjoihin kirjoittamat runot. Runoja emme kuule näe, mutta meri kuulee, näkee, kuuluu, näkyy.
Meri muistaa. Sukupolvien ketju katkeaa ehkä välillä, mutta veri-merisuonet jatkavat kulkuaan, muistojaan, tulevaisuuttaan. Maa, meri, metsä muistaa. Meri muistaa.
-Upeasti usean sukupolven ihmiset, tarinat on ympätty yhteen ja erikseen. Lapsiin, aikuisiin. Uusiin lapsiin ja aikuisiin. Vanhoihin. Tuleviin. Meri koko ajan "taustalla".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti