Akoinaan, vuosia vuosia sitten odotin vuosia (heh..) että pääsisin tämän elokuvan, giallon näkemään. Ja kun sen sitten vuosia, vuosia (heh..) sitten pääsin näkemään oli pettymys suorastaan valtava; Jopa laahaavsti etenevä, itsetarkoituksellisen "randomia" design, glamour, huone talo, portaikko, silta jne kuvausta (no, tätähän on kaikissa gialloissa), typerähköt murhat (samoin, kaikissa gialloissa.)
Syy tuohon vuosien takaisen odotukseen oli se, että monet pitivät tätä jopa parhaana giallona (mm Dvd:n kansi lainaa, sanoo näin) ja tietenkin elokuvan hyvin gialloinen nimi.
Nyt kun vuosien tauon jälkeen katsoin tämän niin tuo nimi tuntui hyvältä jo ennen katsomista (ja on tuntunut kaikki nämä vuodet) ja elokuva avautui nyt ihan eri tavalla. Laahaava tämä ei missään nimessä ole, muttei kyllä joutuisakaan. Mietteliään verkkainen, toimivan kerroksellinen olisi oikea ilmaus. Ei yltiögoreinen, mutta kyllä goreinen. (Laahausmuistot olivat niin voimakkaat että mielessäni, muistoissani oli vahvasti että tämä oli täysin veretön.) Myös outo murhatapa ei tuntunut enää nyt niin yltiöoudolta kuin silloin. Paljon pöljempiä on useissa gialloissa.
Murhaaja käyttää aina ensin tarantella-hämähäkin myrkkyä lamaannuttaaksen uhrin. Hän työntää akupunktiomyrkkyneulan uhrin niskaan. Uhrit eivät pysty liikkumaan, huutamaan, mutta kyllä tuntemaan kipua kun hän murhaaja suorittaa teot loppuun. Näitä murhia tutkii (kaikkeen?) kyllästynyt, lurppa ja sumeasilmäinen ja väsynyt etsivä Tellini (Giancarlo Giannini). Muistan nyt että edellisen katsomiskerran laahaavuus henkilöityi, kiteytyi, manifestoitui minulla juuri häneen. Hänhän näyttelee tällaista (=ei kaikkeen[?] kyllästynyttä sillä kotona menee hyvin, mutta mieli maassa vähän sielläkin) tyyppiä todella hyvin! Hänen hahmonsa tuo gialloista usein puuttuvaa arkea, inhimillisyyttä ja kyllähän tämä kuitenkin oli tosiaan paljon paremmin ja joutuisammin etenevä giallo kun muistelin. Muutamilla kieroilla, kivoilla (giallo)kikoilla kylvettynä, maustettuna. Yksi tällainen kikka on se että elokuvassa on mukana peräti 3 Bond-tyttöä: Claudine Auger, Barbara Bach, Barbara Bouchet!
Mukavan mietiskelevä, mietteliäs giallo. En tiedä onko kaikkein paras, voi ollakin, parhaasta päästä kuitenkin. Murhaajan selviäminen yhtäa aikaa terävä ja tollo.. Hyvä yhdistelmä. Ennio Morriconen musiikki `heleän` hengittävää, hengästynyttä, mutta liian toisteista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti