Kylläpä on toispuolinen elokuva! Ja se hyvä-osasto valuu vahvasti sinne filmin loppuun. Tätä ennen `saamme` seurata loputonta komentosiltajargonia ja lapsellisen, vinosuisen kusipääkomentajan kiukutteluja. Mutta se itse juonen pääasia, lentävä lautanen veden alla (lopussa kyllä myös päälläkin), on sen verran `ei ihan tavallinen, jokapäiväinen`-idea, että nämä alun jargonit jotenkuten jaksaa. (`Hänkään` ei tosin tule esiin kuin noin puolen tunnin kohdalla.) Hyvä-puolta edustaa myös Alexander Laszlon `elektro-sooninen` musiikki.
Itse juoni on tosiaan simppeli ja suoraviivainen, lyhyesti kiteytettävä: `Joku aiheuttaa tuhoa `american militarylle` pohjoisella napapiirillä/pohjoisnavalla. Ja sotilaat, tutkijat lähetetään perään. Ja tämä tutkinta tosiaan takkuaa.` Mutta elokuvan viimeiset parikymmentä minuuttia laittaa leffaan semmoista upeutta elektronisine ihonsulattajasäteineen sekä vedenalais/avaruusaluksen kylmän, kalsean, kompaktin arkkitehtuurin muodossa että ei melkein mitään rajaa. Kokonaisuuden vie voittoon ja kruunaa lonkerokasvia muistuttava ((puhuvana!)kukkana valtava silmä!) olio/eliö. ("At last we meet face to face!")
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti