Kyseessä ei ole kauhuelokuva, ei psykologinenkaan. Mutta kauhuisaan päin niiaavaa tai kumartavaa `psykologista noiria`(no, toisaalta eivätkö kaikki noirit ole tätä) se hyvinkin vahvasti on.
Vahvaa ja loistavaa on taas myös Victor Maturen näyttelijätyö syyttömänä murhakarkurina ja naispääosan esittäjä Betty Grabble peesaa oikein hyvin häntä. Hiihtää välillä ohikin. Outo, mutta hyvä on lihaisessa, vihaisessa roolissaan Maturen hahmon perässä raivoisasti runnova, puolikuollut poliisi (hän tietää että hän on syytön, mutta haluaa hänet telkien taakse) jota esittää Laird Cregar. Mainittava on myös Elisha Cook Jr (mm Rosemaryn Painajainen).
Elokuvassa on pari erikoisempaa piipahdusta. Uimahallissa käydään iltayöuinnilla. ("Jos perisin kultakaivoksen, rakennuttaisin uima-altaan talomme joka huoneeseen") Pakoreissulla käydään hämärähkössä elokuvateatterissa katsomassa samaa elokuvaa kerta toisensa perään. (Muut katsojat nukkuvat.) Ja kun samalla reissulla parin pitää vähäksi aikaa erota, niin toinen menee kirjastoon, koska "Kukaan täysijärkinen ei mene kirjastoon yhdeksältä aamulla."
Elokuvan loppu ei ole niitä aivan tavallisimpia.
P.S. Elokuvan nimi on loistava (vaikkakaan ei aivan selvä) mitä ei voi sanoa geneerisestä, mutta kylläkin kuvaavasta Suomi-nimestä Silmukka kiristyy. No, eipä alkuperäinen Amerikka-nimikään ole kummoinen, Hot Spot.
P.S. Elokuvasta tehtiin eräänlainen versio, Vicki, vuonna-53. Ei läheskään alkuperäisen veroinen, mutta mutkitta pystyy katsomaan. Näyttelijätyö varsinkin heikompaa Vickissä. Esim Cook juniorin roolissa Aaron Spelling (siis Se Aaron Spelling!) ensimmäisessä elokuvaroolissaan, mutta eihän hän loistavan-sleazea Cookia millään pysty voittamaan, sehän on selvä. Vaikka onkin roolissaan yllättävänkin hyvä.
Suomessa Vicki katsottiin suoremmin versioelokuvaksi, sillä molempien mainuttujen elokuvien nimeksi tuli täällä Silmukka kiristyy!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti