sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Something Different (Tse-63)

-Lähes uniikki yhdistäminen. `Jotakin erilaista`, totta tosiaan. Something Different on Vera Chytilovan pitkä elokuva-debyytti ja se yhdistää dokumentin voimistelija Eva Bosakovan treenaamisesta suurkisoihin sekä fiktion erään kotiäidin, perheen elämästä, iloineen ja suruineen. Lähes uniikki idea ja yhdistäminen ja se toimii lähes saumattomalla tavalla, tai toista näkokulmaa käyttäen, se toimii `saumallisella` tavalla myös loistavasti. Sillä niin erilaisia heidän elämänsä ovat. Mutta leikkauspisteitäkin löytyy.
Näytti kuin välillä lähes balettimaisia otteita ottavat voimisteluliikkeet yhdistyvät kotiäidin perheen kuvioihin; kuin perheenjäsenet olisivat jääneet samanlaisiin asentoihin.

Ei (vielä) kokeellista elokuvaa, kuten Chytilovalla myöhemmin, mutta musiikki ja asetelmat, kuvaus jo vähän sinnepäin viittaavat. Ja ehkä aihevalintakin.
Kaksipuolisuudestaan huolimatta, ajatuksiltaan, ideoiltaan, asetelmiltaan, kuvaukseltaan hyvin jäsenneltyä elokuvaa.

1 kommentti:

  1. Chytilovan vuonna -62 valmistuneessa, tehtaan tyttökoulusta kertovassa lyhärissä Bagfull of flies ollaan maantiedontunnilla jossa käsitellään Suomea,`Tuota karua, kallioista, tuhansien järvien maata..'

    VastaaPoista