W. Somerset Maughamin kertomukseen perustuva, Lewis Milestonen ohjaama ja Joan Crawfordin sekä Walter Hustonin pääosittama elokuva on vahvaa ja vankkaa draamaa, jossa Prostituoitu ja Pappi ottavat pienellä(?) Etelämeren saarella toisistaan moraalista mittaa ja vääntöä lähes koko elokuvan ajan.
Mutta se joka jatkuu koko elokuvan mitan on tuo elokuvan nimessä mainittu Sade, joka alkutekstien ajan kerää pilviä, ja niiden jälkeen alkaa avantgardisesti pieninä pisaroina hiekkaan, ruohoon, kasvien lehdille, täysinäisen vesitynnyrin pintaan.. Muutamassa hetkessä sade kasvaa maan vaikeakulkuiseksi, vetiseksi velliksi tekeväksi ja talojen kattorakenteita sekä ihmisten kallovärkkejä rummuttavaksi, jatkuvaksi matoksi.
Vetelää velliä ei sitten tosiaan ole Draama. Crawford varsinkin on roolissaan huikea, eikä Hustonkaan kauaksi jää, ankarana, mutta monotonisena (syystäkin, saarnamies kun on) moraalinvartijana.
Elokuvan loppu ei ole aivan niitä tavallisimpia, siinä yhdistyy surullinen synkkyys sekä melankolisen itkevän huumorijazzin taustoittama tulevaisuus.. Joku selviää, joku ei.. Kuinka pitään Sade jatkuu? Onko se ikuinen?
Väkevää draamaa äänielokuvan varhaisvuosilta, jossa sumuinen sadeteema on saatu luonnollisena (luonto jyrää) ja voimallisena osana taustoittamaan ihmisen itsekkyyttä ja moraaliajatelmia/asetelmia. Sumuinen sadematto painaa ihmisiä alas, mutta painaa kuitenkin vähemmän kuin se sumuinen matto joka ihmismielissä kelluu ja velloo..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti