Anssi Mänttärin Kello on 36(!) tunnissa ohjattu elokuva, joka kertoo naimisissa olevan miehen yöllisestä via dolorosasta vieraan naisen luona. Samoin se kertoo tämän vieraan naisen via dolorosasta yhtä lailla.
Hahmot, (Paavo Piskonen ja Riitta Havukainen) on tehty liiankin yksiulotteisen ärsyttäviksi; Mies on rasittava, kyyninen sitaatti-besserwisseri ja Nainen rikkinäinen, kaikille piruileva muka-maanläheinen roisi-nainen. Muut hahmot ovat pelkkiä vilahtavia vastaantulijoita tässä tarinassa. Mikä ei ole heikkous, heidän tarkoituksenaan ilmeisestikin on fokusoida elokuva päähenkilöihin. Harmi vain että nämä hahmot ovat näin ohuesti maalatut. Lisäämällä edes hiukan lämpöä näihin hahmoihin (sekä myös näihin vastaantulijoihin) keitoksesta olisi tullu paljon paremmin nieltävä.
Tämä 36 tunnin `maailmanennätys-nopeudella valmistuminen`ei näy elokuvassa. Kuvaus, tarinan eteneminen (ja/tai junnaaminen) on liikkuvaa (junnatessaankin) ja jämäkkää. Ei vaikuta hätäisesti tehdyltä, vaan kompaktilta yön kuvaukselta. Lievästi vain sitä lämpöä lisää, niin kyseessä olisi melkoisen mainio "pikku" filmi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti