sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Evil in the Woods (Usa-86)

Wanhaa kunnon metsäkauhua! Ja varsinkin wanhaa kunnon kasari-käppäkauhua-käppägorea! Aluksi suunnattoman sekavalta ja mitättömän vähägoreiselta vaikuttava metsäkauhistelu muuttuu mielenkiintoiseksi (goreisuudessaan, sekavuudessaan) kun sotku sakenee. Elokuva on vähän kuin John Waters goes kauhu.

Metsä on taas täynnä kaikenlaista populaa: on jopa kauhuelokuvaa tekevää (tyhmä)ryhmää, parit muut retkeilijät siinä sivussa sekä esim. pelastusliiveihin, prinsessamekkoihin sonnustautunut ja mm. vessanpönttöpumpulla aseistautunut kannibaalihaamupoppoo. Yksi tyypeistä vähän Uuno Turhapuro-tyyppinen hemmo henkseleineen ja reikäpaitoineen. (Loppu(gore)karonkassa tällä ryhmällä on päissään lasten värikkäät syntymäpäivähatut.)

Filmausryhmä tekee elokuvaa alienastronauttien (kaksi kääpiötä) ja bigfootin kohtaamisista ja kauhupopula menneisyydestä on tosiaan vähän kuin John Watersin elokuvasta: Siten ja täten pukeutuvaa porukkaa camping-alueilla, parkkipaikoilla ja tietenkin siellä soisella metsäperällä. Sumuisten fiftarityylisten rockkappaleitten pätkien taustoittaessa menoa.

Mukana myös kauhuelokuvan jämäkkää peruskiveä ja kauraa: Kirottua Kirjaa ja Huonoa Lapsinäyttelemistä.

Vähän väliä ilmestyvät välitekstit (jotka vielä hitaasti luetaan etelävaltioenglannilla) ovat rasittavia. Myös jatkuvat "Action!" ja "Cut!"-huudot riipivät.

Rasittavan ja mielenkiintoisen materiaalin lapsellinen ja sotkuisa sekoitus, joka kuitenkin loppua kohden absurdoituu sen verran paljonkin että lopputuloksesta välittää. Soppa sakenee.

"Those movie people. They are stupid."

Räkäistä roskaa.

P.S. Vähän samanlaista suttua, mutta paljon huonompaa on Hard Rock Zombies (Usa-84-85). Riivatun h-vetin huono kauhu"komedia". Pyörätuoli-ihmissusimummoa (kumma ettei puujalkazombia/vampyyria), raivaussahamurhaajaa, typerehdintää ja ajattelemattomuutta. HUONO!


                                              The Creeps (Usa-97)


Tuli katsottua myös tuo ylläoleva. Huikea idea: Kirjastossa jossa on alkuperäiset käsikirjoituskappaleet kauhuklassikoista (mm Dracula, Frankenstein), niin käypi niin että ne varastetaan hullun tiedemiehen toimesta, ja hän aikoo herättää kirjoista hirviöt henkiin laboratoriossaan.
Näin käykin, mutta mokan takia hirviöt syntyvät kääpiökokoisina (mainittujen lisäksi Wolfman ja Mummy.) Olisko leffan clou`na se, että he syntyvät kirjankokoisina? NO TOTTAKAI ON! MINÄPÄ SEN SANOIN, KIRJOITIN!! TIETENKIN KIRJAN HAHMOT OVAT, TULEVAT KIRJANKOKOISINA! SEHÄN ON SELVÄ! ITSESTÄÄNSELVYYS! SE ON ASIAA, SELVÄÄ ASIAA!! AINOA MAHDOLLINEN TOIMINTATAPA! AINOA MAHDOLLISUUS! MOI!

Ihan hyvin etenevää kamaa. Vahvaa, paksua roskaa ja kevytgorea.
Kummakohtana voidaan myös pitää `seksiä kirjan kanssa`-kohtausta.

Umpiroskaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti