Carl J Sukenickin elokuvan kutsuminen surkeaksi, ehkä elokuvaksikin, olisi sille kehu. Minuuttikaupalla kuvattujen mustien kuvaruutujen, minuuttikaupalla kuvattujen äärimmäisen hitaiden käppäkungfu-kohtausten sekä minuuttikaupalla kuvatun avaruudellisen rumanaaman kuvan on kai tarkoitus kuvata Alienin hyökkäystä `Maahamme.` No, on niissä kohtauksissa "onneksi" usein päällä äärimmäisen hidas ja maanisesti samoja asioita toistava, "selventävä" selostus. Keskustelut käydään pysäytyskuvan päälle. Lopun muutaman minuutin animaatio ja savianimaatio on jonkinlainen yllätys ja piristys. Outo, mutta silti tylsä toimintatumpelointi.
Tätä voi käyttää meditatiivisena unilääkkeenä, kuten minä. Joku voi pitää tätä `käsittämättömänä taideteoksena`, minä en siihen pystynyt. Välillä se tuntui vilahduksenomaisesti siltä, mutta sitten taas pudottiin... Raivoisasti on yritetty roskaa tehdä...
"I REPEAT...I REPEAT...I REPEAT..."
sunnuntai 21. kesäkuuta 2015
keskiviikko 17. kesäkuuta 2015
Uzumaki (Jap-2000) Vortex/Spiral
"Kaikki on Pyörrettä." Uzumakin (suom. pyörre, kierre, spiraali) voi erittäin hyvin kiteyttää tuohon lauseeseen.
Japanilainen pikkukaupunki joutuu Pyörteen (tai, ainakin aluksi useampien pyörteiden) valtaan. Joka puolella, koko elokuvan mitan näkyy (ehkä joillekin katsojille kyllästymiseenkin saakka) erilaisia asioita, joilla on pyörteen/kierteen, spiraalin muoto. Tämä pyörrejatkumo pitää hyvin yllä elokuvan painostavan unimaista tunnelmaa. Jota lähes jatkuva sade ja yleinen harmaus taidokkaasti tukee.
Pääosissa ovat teinityttö ja hänen lapsuudesta asti tuntemansa ystävä ("I can be your mother."), sekä heidän vanhempansa. Tytön äiti on kuollut.
Mukana on siis myös japanilaista kouluteinimaailmaa, mutta ei liiaksi. Näkyvin ja vahvin asia elokuvassa on tietenkin tuo painajaismainen pyörremaailma jonka pyöritykseen ja puristukseen kaupunki yhä enemmän ja enemmän joutuu.
Välillä ehkä vähän liian hidastempoinen elokuva, mutta se on sitä tarkoituksella. Tällä viitataan etanan hitaaseen etenemiseen. Ja etanastahan löytyy tuo spiraalimuoto. Ja kaiken lisäksi etanathan viihtyvät sateessa. Vain sateella liikkuu (etanamaisen hitaasti) myös outo limaa valuva teinipoika.
Elokuvasta ei muodostu lopussakaan mitään gorepyörrettä, vaan enemmänkin kiero ja varsinkin kierteinen synkkäsatu jonka tapahtumat ja ihmiset vääntyvät monelle mutkalle.
Vaikka tarina pyörii (heh, nimenomaan pyörii) aika lailla yhden ja saman asian ympärillä, niin `se yksi ja sama asia`tekee niin paljon vääntöä ja kiertoa elokuvan aikana, että katsojan mielenkiinto säilyy.
Japanilainen pikkukaupunki joutuu Pyörteen (tai, ainakin aluksi useampien pyörteiden) valtaan. Joka puolella, koko elokuvan mitan näkyy (ehkä joillekin katsojille kyllästymiseenkin saakka) erilaisia asioita, joilla on pyörteen/kierteen, spiraalin muoto. Tämä pyörrejatkumo pitää hyvin yllä elokuvan painostavan unimaista tunnelmaa. Jota lähes jatkuva sade ja yleinen harmaus taidokkaasti tukee.
Pääosissa ovat teinityttö ja hänen lapsuudesta asti tuntemansa ystävä ("I can be your mother."), sekä heidän vanhempansa. Tytön äiti on kuollut.
Mukana on siis myös japanilaista kouluteinimaailmaa, mutta ei liiaksi. Näkyvin ja vahvin asia elokuvassa on tietenkin tuo painajaismainen pyörremaailma jonka pyöritykseen ja puristukseen kaupunki yhä enemmän ja enemmän joutuu.
Välillä ehkä vähän liian hidastempoinen elokuva, mutta se on sitä tarkoituksella. Tällä viitataan etanan hitaaseen etenemiseen. Ja etanastahan löytyy tuo spiraalimuoto. Ja kaiken lisäksi etanathan viihtyvät sateessa. Vain sateella liikkuu (etanamaisen hitaasti) myös outo limaa valuva teinipoika.
Elokuvasta ei muodostu lopussakaan mitään gorepyörrettä, vaan enemmänkin kiero ja varsinkin kierteinen synkkäsatu jonka tapahtumat ja ihmiset vääntyvät monelle mutkalle.
Vaikka tarina pyörii (heh, nimenomaan pyörii) aika lailla yhden ja saman asian ympärillä, niin `se yksi ja sama asia`tekee niin paljon vääntöä ja kiertoa elokuvan aikana, että katsojan mielenkiinto säilyy.
sunnuntai 7. kesäkuuta 2015
Linnunrata (Fra-69)
Luis Bunuelin parhaimmistoon kuuluu myös Linnunrata. Julmaa, mutta varsinkin hullua pilaa uskonno(i)sta (,no kristinuskosta lähes pelkästään,) laskeva elokuvateos.
Pikkuisen laskevaa on kyllä pitemmän päälle myös itse elokuva tasoltaan . Loppua kohden jankkauskerroin (pakostakin?) kasvaa ja katsojan katse alkaa herpaantua. Mutta lopussa noustaan taas ylöspäin. Elokuva on kuitenkin sen verran oudon vetävää kamaa, että jankkausjaksonkin kestää. Ei kuitenkaan mene Bunuelin mitalikolmikkoon (Kulta-Aika, Viridiana, Tuhon Enkeli), mutta heti pistesijoille kylläkin.
Linnunradassa kaksi kulkuria suorittaa pyhiinvaellusmatkaa Pariisista Santiago de Compostellaan, Espanjaan. Matkasta sukeutuu varsinainen erilaisten uskonlahkojen vyöry. Ollaan jonkun asian puolesta tai täysin sitä vastaan. Tai jotain siltä väliltä. Kaksikko törmää näihin lahkoihin `nykyajassa`, mutta vastaan tulevat ryhmittymät voivat olla hyvinkin kaukaa historiasta. Välillä mennään suoraan historiaankin ilman päähenkilöiden johdatusta ja/tai osallistumista. Tai sitten sitten vastaavasti elokuvassa esiin tulleista tyypeistä tulee vähän aikaa, sen hetken, päähenkilöitä. Nämä erilaiset törmäämiset ovat elokuvan ehdoton suola. Ne rytmittävät hommaa hyvin. Mutta loppua kohden tosiaan tuntuu törmäysten terä vähän tylsyvän, mutta eivät liikaa.
`Leivän kärsimys.` Kummallisista kohtaamisista voisi mainita muinaiskaavussa kulkevan ja latinaa puhuvan lammaspaimenen tai oudon, vihakasvoisen pukumiehen joka sanoo: "Jos kerjäläisellä ei ole yhtään rahaa, niin sitä ei pidä hänelle antaa. Mutta jos hänellä on sitä vähän, niin hänelle pitää antaa paljon." Ajatuskummastusta herättää myös kohtaus jossa pappi jakaa leivän osiin ja ilmoittaa ettei hän ole syyllinen sen kärsimyksiin viljankylvöstä uuniin laittoon. (Elokuvan alussa on tullut kohtaus jossa taikinaa vaivataan ruumisarkun oloisessa esineessä.)
Aivojahierovan outoa elokuvaa, jossa esillenostettavaa on myös se (ja varsinkin se) että Bunuel ei säästä myöskään ateisteja. Tai sanotaanko, että hän käsittelee samanlaisella, välillä mikroskooppisella, joskus jopa laajakuvaisella lämmöllä sekä uskonnollisuutta että uskonnottomuutta.
"My hatred of science and my horror of technology will lead me one day to an absurd belief in god..."
Pikkuisen laskevaa on kyllä pitemmän päälle myös itse elokuva tasoltaan . Loppua kohden jankkauskerroin (pakostakin?) kasvaa ja katsojan katse alkaa herpaantua. Mutta lopussa noustaan taas ylöspäin. Elokuva on kuitenkin sen verran oudon vetävää kamaa, että jankkausjaksonkin kestää. Ei kuitenkaan mene Bunuelin mitalikolmikkoon (Kulta-Aika, Viridiana, Tuhon Enkeli), mutta heti pistesijoille kylläkin.
Linnunradassa kaksi kulkuria suorittaa pyhiinvaellusmatkaa Pariisista Santiago de Compostellaan, Espanjaan. Matkasta sukeutuu varsinainen erilaisten uskonlahkojen vyöry. Ollaan jonkun asian puolesta tai täysin sitä vastaan. Tai jotain siltä väliltä. Kaksikko törmää näihin lahkoihin `nykyajassa`, mutta vastaan tulevat ryhmittymät voivat olla hyvinkin kaukaa historiasta. Välillä mennään suoraan historiaankin ilman päähenkilöiden johdatusta ja/tai osallistumista. Tai sitten sitten vastaavasti elokuvassa esiin tulleista tyypeistä tulee vähän aikaa, sen hetken, päähenkilöitä. Nämä erilaiset törmäämiset ovat elokuvan ehdoton suola. Ne rytmittävät hommaa hyvin. Mutta loppua kohden tosiaan tuntuu törmäysten terä vähän tylsyvän, mutta eivät liikaa.
`Leivän kärsimys.` Kummallisista kohtaamisista voisi mainita muinaiskaavussa kulkevan ja latinaa puhuvan lammaspaimenen tai oudon, vihakasvoisen pukumiehen joka sanoo: "Jos kerjäläisellä ei ole yhtään rahaa, niin sitä ei pidä hänelle antaa. Mutta jos hänellä on sitä vähän, niin hänelle pitää antaa paljon." Ajatuskummastusta herättää myös kohtaus jossa pappi jakaa leivän osiin ja ilmoittaa ettei hän ole syyllinen sen kärsimyksiin viljankylvöstä uuniin laittoon. (Elokuvan alussa on tullut kohtaus jossa taikinaa vaivataan ruumisarkun oloisessa esineessä.)
Aivojahierovan outoa elokuvaa, jossa esillenostettavaa on myös se (ja varsinkin se) että Bunuel ei säästä myöskään ateisteja. Tai sanotaanko, että hän käsittelee samanlaisella, välillä mikroskooppisella, joskus jopa laajakuvaisella lämmöllä sekä uskonnollisuutta että uskonnottomuutta.
"My hatred of science and my horror of technology will lead me one day to an absurd belief in god..."
torstai 4. kesäkuuta 2015
Tuhon Enkeli (Mex-62)
Yksi parhaita Luis Bunuelin ohjauksia on vuoden -62 Tuhon Enkeli, jossa lähes koko elokuvan ajan elitistinen eliittiporukka yrittää päästä pois linnamaisen kartanotalon illalliskutsuilta , mutta `mystinen muuri` estää sen. Vierailuväki vain yksinkertaisesti alkaa käymään oudon tylsistyneenä yöpuulle ympäri sohvia ja lattoita. Alun tyhjänpäiväisen korrekti keskustelu muuttuu suht nopeasti, vankipäivien jatkuessa ilkeilyksi kaikille ja joka suuntaan. Jokainen ihminen on ylimielisyydessään ja ylpeydessään yksin, ja näissä piireissä varsinkin. Ihmisen animaalisuus alkaa myös hiljalleen kuoriutua esiin. (Eläimellisyyteen viitataan suoraankin: Kartanon huoneissa ja portaikossa mellastaa myös yksi karhunpentu sekä lammaslauma.) Elokuvan `toisella`puoliskolla selviää että kukaan ei myöskään pääse `linnoitukseen` sisään. Yksi omanlaisensa viittaus ylä -ja alaluokan eroihin (ja samanlaisuuksiinkin) on elokuvan alun palvelijoiden joukko`pako` kartanolta ennen vieraiden tuloa. He eivät näy olevan yhtään vihaisia tms vaan kaikki kertovat toisilleen ihan järkeviäkin, luonnollisia syitä (tai ovat kertomatta) poistumiseensa ja sanovat palaavansa takaisin. Osa palaakin. Yksi outo episodi on myös erään palvelijan kaatuminen illallispöydän liepeillä. Näyttää kuin hän kaatuisi tahallaan, niin kömpelöltä sen `esittäminen`näyttää. Onko kyseessä tosiaan (tilattu?) esitys vai vittuilu?
Oivan mieltä kutkuttava, oudon ja small talk`isen keskustelun sekoituksella avautuva elokuva muuttuu melkoisen nopeasti omituseksi selviytymistaisteluksi jotain näkymätöntä (ja tyhjää?) vastaan. Sanansäilän, sekoilun ja surrealismin sekoitus, joka antaa ajattelemisen ja ihmettelyn aiheita eteenkinpäin. Uskontoa tietenkin myös silpaistaan. Lopun kirkkoepisodi taitaa olla tästä selvin esimerkki, mutta myös lampaat taitavat olla tämänsuuntaista osoittelua . Lopussa
`Linnoituksen vangit` alkavat epäilemään jopa apokalyptistä maailmanloppua ja he ovat viimeiset eloonjääneet. ("Tyypillinen" vallasväen ajatuskulku; tämän vuoksi heidät `säästetään`, maailma ei selviä ilman rikkaita ja voimakkaita?)
Outo elokuva, joka kuitenkin pohjalta yksinkertaisen juonensa ja puitteittensa ympärillä ja ihan keskiössäkin monipuolistuu moniin suuntiin vetäväksi tarinaksi. Ollaan `jonkin` alaisuudessa. Bunuelin oudoimpia, mutta samalla selvimpiä elokuvia.
P.S. Bunuelilla on ollut tämä saapumisen-poistumisen problematiikka (sekä myös tämä illallisteema) esillä muulloinkin. Oivallisesti se onnistui Porvariston hillityssä charmissa (-72) jossa yhtenä päälinjana on teema toisinpäin: siinä taas illallispöytään pääseminen tuottaa suuria esteitä ja hankaluuksia. Illallisteemaa taas sivutaan tyhmine vessanpönttövitseineen Vapauden aavessa(-74), joka on kokonaisuutenakin harmittavan hajanainen, löysä ja laimea Bunuel-sketsien kokoelma ilman sitovaa lankaa tai teemaa.
Oivan mieltä kutkuttava, oudon ja small talk`isen keskustelun sekoituksella avautuva elokuva muuttuu melkoisen nopeasti omituseksi selviytymistaisteluksi jotain näkymätöntä (ja tyhjää?) vastaan. Sanansäilän, sekoilun ja surrealismin sekoitus, joka antaa ajattelemisen ja ihmettelyn aiheita eteenkinpäin. Uskontoa tietenkin myös silpaistaan. Lopun kirkkoepisodi taitaa olla tästä selvin esimerkki, mutta myös lampaat taitavat olla tämänsuuntaista osoittelua . Lopussa
`Linnoituksen vangit` alkavat epäilemään jopa apokalyptistä maailmanloppua ja he ovat viimeiset eloonjääneet. ("Tyypillinen" vallasväen ajatuskulku; tämän vuoksi heidät `säästetään`, maailma ei selviä ilman rikkaita ja voimakkaita?)
Outo elokuva, joka kuitenkin pohjalta yksinkertaisen juonensa ja puitteittensa ympärillä ja ihan keskiössäkin monipuolistuu moniin suuntiin vetäväksi tarinaksi. Ollaan `jonkin` alaisuudessa. Bunuelin oudoimpia, mutta samalla selvimpiä elokuvia.
P.S. Bunuelilla on ollut tämä saapumisen-poistumisen problematiikka (sekä myös tämä illallisteema) esillä muulloinkin. Oivallisesti se onnistui Porvariston hillityssä charmissa (-72) jossa yhtenä päälinjana on teema toisinpäin: siinä taas illallispöytään pääseminen tuottaa suuria esteitä ja hankaluuksia. Illallisteemaa taas sivutaan tyhmine vessanpönttövitseineen Vapauden aavessa(-74), joka on kokonaisuutenakin harmittavan hajanainen, löysä ja laimea Bunuel-sketsien kokoelma ilman sitovaa lankaa tai teemaa.
perjantai 29. toukokuuta 2015
Blonde Ice (Usa-48) - `Kylmä Kaunotar`
Blonde Ice on nimensämukaisesti jäinen noir, jossa jäätävyys tulee esiin jo DVD:n päävalikosta ja elokuvan alkuteksteistä lähtien. Valikossa erikseen ja yhteen räjähtelevät jäälautat räsähtelevät ja risahtelevat ja alkutekstit ovat ympyröity ja silattu jääpuikoin ja jäähilekerroksin. Vahva, vaikuttava alku.
Ja vaikuttava on myös itse elokuvakin. Leslie Brooks esittää ´kylmäävän hurmaavasti` useiden varakkaitten miesten kanssa naimisiin menevää, koleaa kaunotarta. Ja miehet tietenkin genren `sääntöjen` mukaisesti lakoavat ympäriltä kuolleina, mystisissä olosuhteissa.
Ja kun kerran on noirahtavasta kamasta kyse, niin useinhan niissä ei tapahdu kuin tosielämässä, joskus ei sinne päinkään. Tässäkin on kyseessä jokseenkin hulluhahmoinen ja järjetönjuoninen tapaus. Ei tosin kuitenkaan hulluimmasta päästä, mutta sinne päin.
Sananmukaisesti kylmäävää kamaa ja menoa. Brooks on roolissaan hyvä, miehet statisteja. Elokuva olisi saanut olla pidempikin.
Ja vaikuttava on myös itse elokuvakin. Leslie Brooks esittää ´kylmäävän hurmaavasti` useiden varakkaitten miesten kanssa naimisiin menevää, koleaa kaunotarta. Ja miehet tietenkin genren `sääntöjen` mukaisesti lakoavat ympäriltä kuolleina, mystisissä olosuhteissa.
Ja kun kerran on noirahtavasta kamasta kyse, niin useinhan niissä ei tapahdu kuin tosielämässä, joskus ei sinne päinkään. Tässäkin on kyseessä jokseenkin hulluhahmoinen ja järjetönjuoninen tapaus. Ei tosin kuitenkaan hulluimmasta päästä, mutta sinne päin.
Sananmukaisesti kylmäävää kamaa ja menoa. Brooks on roolissaan hyvä, miehet statisteja. Elokuva olisi saanut olla pidempikin.
sunnuntai 24. toukokuuta 2015
Evil in the Woods (Usa-86)
Wanhaa kunnon metsäkauhua! Ja varsinkin wanhaa kunnon kasari-käppäkauhua-käppägorea! Aluksi suunnattoman sekavalta ja mitättömän vähägoreiselta vaikuttava metsäkauhistelu muuttuu mielenkiintoiseksi (goreisuudessaan, sekavuudessaan) kun sotku sakenee. Elokuva on vähän kuin John Waters goes kauhu.
Metsä on taas täynnä kaikenlaista populaa: on jopa kauhuelokuvaa tekevää (tyhmä)ryhmää, parit muut retkeilijät siinä sivussa sekä esim. pelastusliiveihin, prinsessamekkoihin sonnustautunut ja mm. vessanpönttöpumpulla aseistautunut kannibaalihaamupoppoo. Yksi tyypeistä vähän Uuno Turhapuro-tyyppinen hemmo henkseleineen ja reikäpaitoineen. (Loppu(gore)karonkassa tällä ryhmällä on päissään lasten värikkäät syntymäpäivähatut.)
Filmausryhmä tekee elokuvaa alienastronauttien (kaksi kääpiötä) ja bigfootin kohtaamisista ja kauhupopula menneisyydestä on tosiaan vähän kuin John Watersin elokuvasta: Siten ja täten pukeutuvaa porukkaa camping-alueilla, parkkipaikoilla ja tietenkin siellä soisella metsäperällä. Sumuisten fiftarityylisten rockkappaleitten pätkien taustoittaessa menoa.
Mukana myös kauhuelokuvan jämäkkää peruskiveä ja kauraa: Kirottua Kirjaa ja Huonoa Lapsinäyttelemistä.
Vähän väliä ilmestyvät välitekstit (jotka vielä hitaasti luetaan etelävaltioenglannilla) ovat rasittavia. Myös jatkuvat "Action!" ja "Cut!"-huudot riipivät.
Rasittavan ja mielenkiintoisen materiaalin lapsellinen ja sotkuisa sekoitus, joka kuitenkin loppua kohden absurdoituu sen verran paljonkin että lopputuloksesta välittää. Soppa sakenee.
"Those movie people. They are stupid."
Räkäistä roskaa.
P.S. Vähän samanlaista suttua, mutta paljon huonompaa on Hard Rock Zombies (Usa-84-85). Riivatun h-vetin huono kauhu"komedia". Pyörätuoli-ihmissusimummoa (kumma ettei puujalkazombia/vampyyria), raivaussahamurhaajaa, typerehdintää ja ajattelemattomuutta. HUONO!
The Creeps (Usa-97)
Tuli katsottua myös tuo ylläoleva. Huikea idea: Kirjastossa jossa on alkuperäiset käsikirjoituskappaleet kauhuklassikoista (mm Dracula, Frankenstein), niin käypi niin että ne varastetaan hullun tiedemiehen toimesta, ja hän aikoo herättää kirjoista hirviöt henkiin laboratoriossaan.
Näin käykin, mutta mokan takia hirviöt syntyvät kääpiökokoisina (mainittujen lisäksi Wolfman ja Mummy.) Olisko leffan clou`na se, että he syntyvät kirjankokoisina? NO TOTTAKAI ON! MINÄPÄ SEN SANOIN, KIRJOITIN!! TIETENKIN KIRJAN HAHMOT OVAT, TULEVAT KIRJANKOKOISINA! SEHÄN ON SELVÄ! ITSESTÄÄNSELVYYS! SE ON ASIAA, SELVÄÄ ASIAA!! AINOA MAHDOLLINEN TOIMINTATAPA! AINOA MAHDOLLISUUS! MOI!
Ihan hyvin etenevää kamaa. Vahvaa, paksua roskaa ja kevytgorea.
Kummakohtana voidaan myös pitää `seksiä kirjan kanssa`-kohtausta.
Umpiroskaa
Metsä on taas täynnä kaikenlaista populaa: on jopa kauhuelokuvaa tekevää (tyhmä)ryhmää, parit muut retkeilijät siinä sivussa sekä esim. pelastusliiveihin, prinsessamekkoihin sonnustautunut ja mm. vessanpönttöpumpulla aseistautunut kannibaalihaamupoppoo. Yksi tyypeistä vähän Uuno Turhapuro-tyyppinen hemmo henkseleineen ja reikäpaitoineen. (Loppu(gore)karonkassa tällä ryhmällä on päissään lasten värikkäät syntymäpäivähatut.)
Filmausryhmä tekee elokuvaa alienastronauttien (kaksi kääpiötä) ja bigfootin kohtaamisista ja kauhupopula menneisyydestä on tosiaan vähän kuin John Watersin elokuvasta: Siten ja täten pukeutuvaa porukkaa camping-alueilla, parkkipaikoilla ja tietenkin siellä soisella metsäperällä. Sumuisten fiftarityylisten rockkappaleitten pätkien taustoittaessa menoa.
Mukana myös kauhuelokuvan jämäkkää peruskiveä ja kauraa: Kirottua Kirjaa ja Huonoa Lapsinäyttelemistä.
Vähän väliä ilmestyvät välitekstit (jotka vielä hitaasti luetaan etelävaltioenglannilla) ovat rasittavia. Myös jatkuvat "Action!" ja "Cut!"-huudot riipivät.
Rasittavan ja mielenkiintoisen materiaalin lapsellinen ja sotkuisa sekoitus, joka kuitenkin loppua kohden absurdoituu sen verran paljonkin että lopputuloksesta välittää. Soppa sakenee.
"Those movie people. They are stupid."
Räkäistä roskaa.
P.S. Vähän samanlaista suttua, mutta paljon huonompaa on Hard Rock Zombies (Usa-84-85). Riivatun h-vetin huono kauhu"komedia". Pyörätuoli-ihmissusimummoa (kumma ettei puujalkazombia/vampyyria), raivaussahamurhaajaa, typerehdintää ja ajattelemattomuutta. HUONO!
The Creeps (Usa-97)
Tuli katsottua myös tuo ylläoleva. Huikea idea: Kirjastossa jossa on alkuperäiset käsikirjoituskappaleet kauhuklassikoista (mm Dracula, Frankenstein), niin käypi niin että ne varastetaan hullun tiedemiehen toimesta, ja hän aikoo herättää kirjoista hirviöt henkiin laboratoriossaan.
Näin käykin, mutta mokan takia hirviöt syntyvät kääpiökokoisina (mainittujen lisäksi Wolfman ja Mummy.) Olisko leffan clou`na se, että he syntyvät kirjankokoisina? NO TOTTAKAI ON! MINÄPÄ SEN SANOIN, KIRJOITIN!! TIETENKIN KIRJAN HAHMOT OVAT, TULEVAT KIRJANKOKOISINA! SEHÄN ON SELVÄ! ITSESTÄÄNSELVYYS! SE ON ASIAA, SELVÄÄ ASIAA!! AINOA MAHDOLLINEN TOIMINTATAPA! AINOA MAHDOLLISUUS! MOI!
Ihan hyvin etenevää kamaa. Vahvaa, paksua roskaa ja kevytgorea.
Kummakohtana voidaan myös pitää `seksiä kirjan kanssa`-kohtausta.
Umpiroskaa
lauantai 23. toukokuuta 2015
Taas tyttö kadoksissa! (Suomi-57)
Kyllikki Saaren tapauksesta (häneen viitataan elokuvan avauskeskustelussa) "ideansa" saanut törvellys on auttamattoman epäonnistunut "draama"-"komedia". Jostain syystä tosiaan "tyyli"lajiksi on valikoitunut tällainen kahtiajako joka tekee elokuvasta täysin turhan, (onneksi) lyhyenlännän ja läpilaskuisen, lässähähtäväloppuisen tekeleen jonka jouduin, lyhyydestään huolimatta, katsomaan ensiksi osissa. Eivätkä osat muodostaneet kokonaisuutta. Vakavat välähdykset jysähtävät seinään kökköjen kaksimielisyyksien ("Tulin tarkastamaan auton lommoja." "Vai olisiko lolloja?) ristitulessa..
Pikkukylästä on kadonnut nuori neito ja hänen perässään ovat nimismies (Heikki Savolainen) naisavustajansa kanssa sekä Helsingin lehtivalokuvaaja (Leo Jokela). Mukana pyörii Leni Katajakosken esittämä Marilyn-tyylinen vamppi, autonpesijätär(!) Mary! (Äm-ää-är-yy, leffassa toistuvasti tylsästi toistetaan, huoh..) sekä tämän työnantaja, hämäräperäinen liikemies (Santeri Karilo) vaimoineen.. Elokuvasta löytyykin "amerikkalaistyylinen" laulu ja "tanssi"kohtaus jossa autokorjaamon Mary ja korjaajamiespoppoo intoutuvat kuvioita ja koregrafioita korjaushallissa esittämään. "Huikea" idea on käyttää autonrengasta rumpuna. Jytisee.
Savolaisen ja Jokelan roolisuoritukset ovat sentään jonkinlaiset ja Karilokin on ok välillä. Yleensä oivallisen komediennen Leni Katajakosken suoritus ei tällä kertaa irtoa eikä irrottele, vaan junnaa paikallaan. Eniten elokuvassa kuitenkin harmittaa käsikirjoituksen junnaava sekavuus. Vaikka käsikirjoittajia oli peräti kolme (Ville Salminen, Aarne Tarkas, Kaarlo Nuorvala) ei elokuvaan ole saatu monipuolista juonta ja otetta. Tai saattoi juurikin olla että syy sekavuuteen on juuri tässä kolmen kirjoittajan keitoksessa. Varsinainen soppa.
Typerä. Surkea ja mitätön elokuva.
Pikkukylästä on kadonnut nuori neito ja hänen perässään ovat nimismies (Heikki Savolainen) naisavustajansa kanssa sekä Helsingin lehtivalokuvaaja (Leo Jokela). Mukana pyörii Leni Katajakosken esittämä Marilyn-tyylinen vamppi, autonpesijätär(!) Mary! (Äm-ää-är-yy, leffassa toistuvasti tylsästi toistetaan, huoh..) sekä tämän työnantaja, hämäräperäinen liikemies (Santeri Karilo) vaimoineen.. Elokuvasta löytyykin "amerikkalaistyylinen" laulu ja "tanssi"kohtaus jossa autokorjaamon Mary ja korjaajamiespoppoo intoutuvat kuvioita ja koregrafioita korjaushallissa esittämään. "Huikea" idea on käyttää autonrengasta rumpuna. Jytisee.
Savolaisen ja Jokelan roolisuoritukset ovat sentään jonkinlaiset ja Karilokin on ok välillä. Yleensä oivallisen komediennen Leni Katajakosken suoritus ei tällä kertaa irtoa eikä irrottele, vaan junnaa paikallaan. Eniten elokuvassa kuitenkin harmittaa käsikirjoituksen junnaava sekavuus. Vaikka käsikirjoittajia oli peräti kolme (Ville Salminen, Aarne Tarkas, Kaarlo Nuorvala) ei elokuvaan ole saatu monipuolista juonta ja otetta. Tai saattoi juurikin olla että syy sekavuuteen on juuri tässä kolmen kirjoittajan keitoksessa. Varsinainen soppa.
Typerä. Surkea ja mitätön elokuva.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)