Yksi parhaita Luis Bunuelin ohjauksia on vuoden -62 Tuhon Enkeli, jossa lähes koko elokuvan ajan elitistinen eliittiporukka yrittää päästä pois linnamaisen kartanotalon illalliskutsuilta , mutta `mystinen muuri` estää sen. Vierailuväki vain yksinkertaisesti alkaa käymään oudon tylsistyneenä yöpuulle ympäri sohvia ja lattoita. Alun tyhjänpäiväisen korrekti keskustelu muuttuu suht nopeasti, vankipäivien jatkuessa ilkeilyksi kaikille ja joka suuntaan. Jokainen ihminen on ylimielisyydessään ja ylpeydessään yksin, ja näissä piireissä varsinkin. Ihmisen animaalisuus alkaa myös hiljalleen kuoriutua esiin. (Eläimellisyyteen viitataan suoraankin: Kartanon huoneissa ja portaikossa mellastaa myös yksi karhunpentu sekä lammaslauma.) Elokuvan `toisella`puoliskolla selviää että kukaan ei myöskään pääse `linnoitukseen` sisään. Yksi omanlaisensa viittaus ylä -ja alaluokan eroihin (ja samanlaisuuksiinkin) on elokuvan alun palvelijoiden joukko`pako` kartanolta ennen vieraiden tuloa. He eivät näy olevan yhtään vihaisia tms vaan kaikki kertovat toisilleen ihan järkeviäkin, luonnollisia syitä (tai ovat kertomatta) poistumiseensa ja sanovat palaavansa takaisin. Osa palaakin. Yksi outo episodi on myös erään palvelijan kaatuminen illallispöydän liepeillä. Näyttää kuin hän kaatuisi tahallaan, niin kömpelöltä sen `esittäminen`näyttää. Onko kyseessä tosiaan (tilattu?) esitys vai vittuilu?
Oivan mieltä kutkuttava, oudon ja small talk`isen keskustelun sekoituksella avautuva elokuva muuttuu melkoisen nopeasti omituseksi selviytymistaisteluksi jotain näkymätöntä (ja tyhjää?) vastaan. Sanansäilän, sekoilun ja surrealismin sekoitus, joka antaa ajattelemisen ja ihmettelyn aiheita eteenkinpäin. Uskontoa tietenkin myös silpaistaan. Lopun kirkkoepisodi taitaa olla tästä selvin esimerkki, mutta myös lampaat taitavat olla tämänsuuntaista osoittelua . Lopussa
`Linnoituksen vangit` alkavat epäilemään jopa apokalyptistä maailmanloppua ja he ovat viimeiset eloonjääneet. ("Tyypillinen" vallasväen ajatuskulku; tämän vuoksi heidät `säästetään`, maailma ei selviä ilman rikkaita ja voimakkaita?)
Outo elokuva, joka kuitenkin pohjalta yksinkertaisen juonensa ja puitteittensa ympärillä ja ihan keskiössäkin monipuolistuu moniin suuntiin vetäväksi tarinaksi. Ollaan `jonkin` alaisuudessa. Bunuelin oudoimpia, mutta samalla selvimpiä elokuvia.
P.S. Bunuelilla on ollut tämä saapumisen-poistumisen problematiikka (sekä myös tämä illallisteema) esillä muulloinkin. Oivallisesti se onnistui Porvariston hillityssä charmissa (-72) jossa yhtenä päälinjana on teema toisinpäin: siinä taas illallispöytään pääseminen tuottaa suuria esteitä ja hankaluuksia. Illallisteemaa taas sivutaan tyhmine vessanpönttövitseineen Vapauden aavessa(-74), joka on kokonaisuutenakin harmittavan hajanainen, löysä ja laimea Bunuel-sketsien kokoelma ilman sitovaa lankaa tai teemaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti