Ja sama asioidenkäsittely jatkuu Rohmerilla läpi lukuisten elokuvien aina tähän viimeisimpään elokuvaan, onnistuminen tämäkin.
Hyvin yksinkertaisen satumainen tarina; Rakastavaisten elämä on vaikeaa, piiloittelevaa, mutta silti (eräänlaista) rakastavaisten elämää. Mutta sitten nainen luulee `paimenprinssinsä` kuolleen ja mies luulee paimennaisensa ehkä hänet hylänneen, erilaisten sanomisien, sattumusten takia. Toisista eksytään ja toisiin tutustutaan, mutta heidän välinen lanka ei koskaan katkea. Eikä varsinkaan katkea Rohmerin tarinalanka, se tekee taas yksinkertaisesta kaunista, toimivaa, ylevää.
Hyvää, juuri sopivasti kökön satumaista `amatööri`näyttelemistä ja esim kökköjä "joukkokohtauksia" (pikkuisen porukkaa pellolla pyörimässä), jotka osiltaan tekevät helposti tarinaa ja sulautuvat isommaksi onnistuneeksi kokonaisuudeksi. Sitä Rohmerin taikaa ja taitoa, nääs... Mestarin jälki, mestarin merkki..
Vähäisten, yksinkertaisten tapahtumien, yksityiskohtien summa on Rohmerilla jälleen huomattavasti laskutoimitustaan suurempi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti