Arne Mattson ohjasi viiskyt-kuuskytluvuilla väriviisikon (väreinä musta, punainen, sininen, valkoinen, keltainen), viisi jännityselokuvaa joissa mies ja naisetsivä selvittävät mysteereitä.
Koko väriskaala esiviittaa gialloihin, mutta gialloisin niistä on Mannekäng i Rött. Elokuvan esikuvasto on vähän kuin tulevasta, Mario Bavan Blood and Black Lace`sta (-64); Muotitalomurhat, väreissä kylpeminen, punainen...
Mannekiinin murha nähdään giallomaisen älyttömästi; Kun etsivä ja hänen tollomieskaverinsa tuijottavat muotitalon näyteikkunaa, niin tuolilla istuva mallinukke kaatuu juuri silloin puukko selässään! Eikä kyseessä ole tietenkään nukke, vaan Punainen Mannekiini, kuolleena.!.. Mutta, murhaaja, tietenkin tipotiessään.. Myös muita murhia ripotellaan; goottikauhuinen kuvasto alkaa valtaamaan alaa ja aluetta (pyörätuolin kanssa loukussa palavassa talossa-Poen Black Cat-maisella lisällä, teatterimurhaa) ja mysteeri syvenee, levenee ja pitenee. Varsinkin pitenee, sillä elokuvasta on jostain kumman syystä tehty ylettömän ylipitkä...
Pituus kyllä rassaa katsojaa, mutta pioneerityön kultti-kuriositeettikarsisma, yleinen värikkyys ja giallo ja gootti`maailman` melko mutkaton yhdistäminen aallottaa elokuvan näkijän eräänlaiseen esiuneen, etiäiseen tulevasta... Ja elokuvan viimeinen vartti on yllättävän toimivaa, tiukkaa ja rajattua kauhukuvastoa.
Elokuva juurrutti katsojaan lopulta hyvät puolensa, ylipituus, tietty junnaus ja muutamat rassaavan, toisteisen huonot näyttelijäsuoritukset olivat vain karikoita, kuoppia, testipaloja jotka oli ylitettävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti