Robert Bressonin viimeinen mestariteos (ja viimeinen elokuva yleensäkin) on kalseaa kamaa. Rahan kiertokulku on tässä teoksessa lähes yksinomaan rikollista. Tässä keskitytään niihin, meihin katujen hiirulaisiin jotka eivät/emme ole yhtään sen parempia, pahempia kuin isot raharosvotkaan. Isot pomotkaan.
Väärennetty seteli aiheuttaa turbulenssin jossa useat henkilöt, sekä nuoret (huligaanit) että vanhat (kyllästyneet) joutuvat rikosten (murhiin asti) myllytykseen. (Seinien pankkiautomaatit ovat muuten avautuvia rautaluukkuja (scifi-kontrollimaista menoa), en muista oliko Suomessa tuollaisia). Tai eihän tämä seteli tietenkään mitään uutta aiheuta eikä luo, onpahan vain tämän kertomuksen avaaja, joka näyttää ihmisen ikiaikaisen yksinäisyyden ja paskuuden. Osoittaa ihmisen, ihmiseen. Mutta jotain suurempaa toivottomuutta ja armottomuutta ja pienempää inhimillisyyttä, ihmisyyttä, `sielukkuutta` elokuvahistorian ehkä `uskonnollisin` ohjaaja Robert Bresson on tuossa ajassa nähnyt. Avainsana tuossa edellisessä lauseessa onkin tuo armottomuus. Sitä ei ehkä suoraan voi sanoa sanan Armo vastakohdaksi, mutta jäljillä ollaan vahvasti. Armohan on ollut Bressonin koko elokuvahistorian avainsana, mutta se ei enää lepää tämän elokuvan päällä. (Vahvoja merkkejä tästä oli myös hänen edellisessä elokuvassaan Paholainen, luultavasti.) Ei yhtään. Kirkko on kiinni - Ihmiset puhuvat, toimivat kuin tylsistyneet koneet (tätä edesauttaa Bressonin haluama äärilakoninen, lähes liian amatöörimäinen (mutta siksi juuri tässä tehokas) näyttelijätyyli), kohtaukset ovat karuja ja lyhyitä, samoin tapahtumapaikat: Oikeudenkäynnit ovat karuja ja lyhyitä ja oikeussali on muutama selkänojaton penkki. Mutta nytpä Bressonilla onkin mukana autotakaa-ajokohtaus!! Mutta sekin on karu ja lyhyt, kuvataan lähinnä jalkoja polkimilla, ja poliisiauto näkyy takaa-ajetun auton sivupeileistä. Erittäin tehokasta. Myöskään veritekoja ei näytetä. Kaikki on nopeata, kliinistä, kylmää.
Ja kaikkihan tässä teoksessa ja maailmassa ovat kyllästyneitä. Syitä ei sanota. Koska ne ovat itsestään selviä. Tai niitä ei ole, koska ihmiset piilotuvat näiden itsestäänselvyyksien taakse. Jolloin ne muuttuvat olemattomuudeksi. Sekä ihmiset että ympäröivä todellisuus/sielunelämä. Taivas on kiinni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti