lauantai 26. heinäkuuta 2014

Ahneuden syövereissä..,

Vuoden -49 britti-mestariteos Rocking horse winner tuo rahan ja tavaranahneuden ilkeästi iholle. Nousukasperhe (vaimo etunenässä, mies vässyköimällä myös mukana) haluaa lisää mammonaa, vaikka rahaa ei oikein ole, ja mitä onkin, niin lainarahaa. Tämä D H Lawrencen novelliin perustuva (en ole tutustunut teokseen) elokuva tuo mukaan myös paljon outoa tummaa fantasiaa, perheen pojan saadessa joululahjaksi keinuhevosen, josta tulee sampomainen rahantekokone, aina kun poika sillä salaa vimmaisesti ratsastaa.

Näin typistettynä  juonikuvio saattaa kuulostaa älyttömältä ja jopa typerältä, mutta itse ainakin innostuin joltisenkin paljon jo dvd:n tyypillisten takakansitypistyksen ja kehurimpsut luettuani. Ja draaman ja dark fantasyn yhdistelmä siinä varsinkin kiinnosti. Ja se varsinkin siinä myös toimi. Tässä mustavalkoisessa (sekä väreiltään että tunnelmaltaan) teoksessa tumma tunnelma kulkee koko ajan mukana, välillä tietenkin ryöpsähtäen enemmän esiin.  Noirkauhumaiset puolipimeät käytäväkuvausajot pysähtyvät ja  nousevat hiljaa ja näyttelijätyö on taidokasta. Varsinkin poika on hämmästyttävän hyvä. Välillä jopa ekspressionistiset kuvaussyöksyt vimmaisessa hiessä ratsastavan pojan ja hevosen kasvoihin ja huoneen nurkkiin luovat pelottavaa tunnelmaa ja tulevaisuutta.
Villinä reuhtovan hevosen kasvojen kuvaaminen aivan lähietäisyydeltä (ne silmät, ne silmät..ne näyttävän jopa pullahtavan paikoiltaan) on minusta aina näyttänyt pelottavan villiltä toiminnalta. Ja näkyy se sama efekti toimivan myös keinuhevosen kanssa. Siinä oman efektinsä tuo lelun kasvojen puinen pysähtyneisyys villissä laukassa.

Erittäin  onnistunut draamafantasia. Loppu on lohduton.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti